Vajaan vuoden mittainen kotimaanjaksoni on päätöksessä, ja huomenna suuntaan takaisin Japaniin toiselle, kolmen vuoden mittaiselle työkaudelle. Kun kävin lähtökahveilla Ryttylässä, kuvasimme ex-tempore lyhyen videohaastattelun, jonka voi katsoa täältä. Kiitos sinulle, joka muistit rukouksin MGtH:n konserttikiertuetta, se onnistui tiiviistä aikataulusta huolimatta hienosti. Kiertueen kuulumisia ja tunnelmia voi lukea täältä.
Koti on jälleen pakattu muuttolaatikoihin vanhempieni varastoon ja pieni osa matkaa postipaketteina ja matkalaukuissa Japaniin. Tuttu koti huonekaluineen ja astioineen odottaa paikan päällä, joten siellä ei onneksi tarvitse ryhtyä heti muuttopuuhiin. Aloitan työt välittömästi, mutta koska kirkolla kokoontuvat toimintapiirit jäävät kesätauolle heinä-elokuuksi, saan rauhassa orientoitua työhön ja elämään, hoitaa juoksevia asioita ja suunnitella syyskauden toimintaa. Tulojuhlaani HAT-Koben seurakunnassa vietetään ensi sunnuntaina 30.6. jumalanpalveluksen jälkeen. Odotan innolla seurakuntalaisten ja paikallisten ystävieni tapaamista pitkästä aikaa.
Lähtemistä helpottaa se, että tiedän mihin olen palaamassa. Se, miten kieli taas alkaa luistaa ja työkuviot järjestyvät, askarruttaa mieltä hiukan, mutta olen silti luottavaisella ja rauhallisella mielellä. Saan lähteä matkaan monien esirukousten saattelemana tielle, jonka Jumala on jo edeltä käsin valmistanut.
Tervetuloa mukaani toiselle työkaudelle Nousevan auringon maahan!
