sunnuntai 23. maaliskuuta 2014

Sisälle kylpyläkulttuuriin

Palasin toissapäivänä Okayamasta, jossa pidettiin Länsi-Japanin ev.lut. kirkon vuosittainen, kaksipäiväinen vuosikokous. Kokoukseen osallistui toistasataa kansallista työntekijää sekä norjalaisia ja suomalaisia lähettejä. Huomenna alkaa oman lähetyksen nelipäiväinen konferenssi kirkon leirikeskuksessa Hiruzenissa. Molemmat kohteet sijaitsevat muutaman tunnin ajomatkan päässä.

Viikko sitten tein ensivisiitin Japanin neljästä pääsaaresta eteläisimmälle, Kyuushun saarelle. Useiden satojen kilometrien matka taittui nopeasti ja pehmeästi shinkansen-luotijunalla. Seuranani minulla oli Johanna-kollega, jonka kanssa kävin muutama vuosi sitten Australiassa. Tällä kertaa kävimme Beppu-nimisessä pikkukaupungissa, joka on kuuluisa kuumista lähteistään.

Osa lähteistä on vain katseltavaksi tarkoitettuja. Niiden lisäksi kaupunki on täynnä kylpylöitä ja hotelleja, joissa voi nauttia mineraalipitoisen ja lämpimän, yli +40 asteisen veden rentouttavasta ja ihoa hoitavasta vaikutuksesta. Nähtävyyksien katselun ja kylpemisen lisäksi söimme paikallista "meibutsua" eli ruokaa, josta paikkakunta on tunnettu: kalaa ja toriten-tempuraa (friteerattua kanaa). Molemmat olimme tosi tyytyväisiä matkan antiin, joka tarjosi virkistävän irtioton arkeen. Alla kuvasatoa.

Tatsumaki, pieni geysir.







Ashiyu, jalkakylpy.



Vaikken aiemmin ole sashimista (raaka kala) erityisesti pitänyt, söimme sitä kahdesti saman päivän aikana ja avot - johan alkoi maistua, kun sen nauttii soija-kastikkeen ja wasabi-tahnan kanssa!



Japanissa joka kaupungilla on oma maskottinsa, tässä Bepun.

Rotenburo, ulkoallas.

Vanhin, Meiji-kaudelta peräisin oleva Takegawara-onsen.

Kuuman lähteen vedessä keitettyjä kananmunia.



Lopuksi vielä muutama rukousaihe: kollegaperheen reilun kuukauden ikäinen vauva on sairaalassa hengitysvaikeuksien vuoksi. Pyydetään perheelle voimia ja vauvalle paranemista!

Tänään kirkkoon tuli ensi kertaa nuori mies, joka kertoi työpaikkansa siirtyneen Kobeen. Japanissa työnantajan määräämät siirrot yhtiön toisaalla sijaitsevaan konttoriin ovat yleisiä. Maalis-huhtikuu onkin vilkasta muuttojen aikaa. Mies oli löytänyt netistä kirkon yhteystiedot ja tuli jumalanpalvelukseen. Hän kertoi vanhempiensa olevan kristittyjä, muttei itse ollut kastettu. Rukoillaan miehen puolesta ja pyydetään, että hän tulisi kirkkoon uudemmankin kerran. Moni häntä ennen on käynyt kerran vaan ei enää toista kertaa, joten olen hieman epäileväinen, mutta Jumalalle on kaikki mahdollista.

Kiitos rukouksistanne!