"Juoksu" jatkuu myös arjen töissä ja jokapäiväisessä kilvoittelussa matkalla kohti lopullista päämäärää, Taivaan kotia. Paavalia lainaten: "Juoksen kohti maalia saavuttaakseni voittajan palkinnon, pääsyn taivaaseen. Sinne Jumala kutsuu Kristuksen Jeesuksen omat." (Fil. 3:14)
maanantai 9. helmikuuta 2015
Unelmasta totta
Kun on tavoitteellisesti tehnyt työtä jonkin asian eteen, ja kun lopulta päämäärä on saavutettu, on tunne aika hieno. Juoksin eilen elämäni ensimmäisen puolimaratonin eli reilun 21 kilometriä! Vaikka aika ei päätä huimannut ja jouduin kävelemään muutamaan otteeseen, olen juoksuuni tyytyväinen. Kolmen kuukauden harjoittelulla pitkälti navakkaan vastatuuleen juostu nousuvoittoinen reitti vei mehut, mutta pääsin maaliin saakka. Juoksin oman juoksuni kehoa kuunnellen, ja hymyilin ja nostin peukaloa reitin varrella "ganbatte!" ja "faito!" -huudoin kannustaneelle yleisölle. Maalissa tunsin itseni voittajaksi, vaikka ylitinkin maalilinjan yli tuhannen juoksijan jälkijoukossa. Voitin itseni ja se riittää! Seuraavalla kerralla voi sitten tavoitella ehjempää juoksua ja nopeampaa loppuaikaa... :)