Nishinomiyan kirkolla oli kiirastorstai-iltana kaksikielinen ehtoollishetki, jonka toimitti Suomesta vierailulla ollut arkkipiispa. Iloitsin mahdollisuudesta käydä Jeesuksen muistoaterialla (ehtoollinen on muutoin Japanin ev.lut. kirkossa vain kerran kuukaudessa) ja uskovien yhteydestä yli kansallisuus- ja kielirajojen.
Sunnuntaina oli kirkoissa pääsiäisjumalanpalvelus ja monessa kirkossa samassa yhteydessä myös kristillinen kaste. HAT-Koben kirkossa Jumalan perheväkeen liitettiin 18-vuotias herra Y ja yli 7-kymppinen rouva H. Kastehetki nosti kyyneleet monen silmiin, ja kastettavien todistukset olivat puhuttelevia. Jumalanpalveluksessa oli myös ehtoollinen, ja lopuksi syötiin pääsiäisateria yhdessä. Luonani yöpynyt ja seurassani kirkolle matkannut, arkkipiispan seurueeseen kuulunut Akaan kirkkoherra toi myös omat terveisensä ja lahjansa seurakunnalle ja kastetuille.
Uudet kasteen kautta Jumalan perheväkeen liitetyt jäsenet.
Akaan seurakunnan kirkkoherran terveiset ja lahjat kastetuille.
Yhteisellä pääsiäisaterialla. Jumalanpalveluksen jälkeen tuolit raivataan sivuun ja kirkkosalin keskelle nostetaan pöydät joiden ääressä syödään ja vaihdetaan ajatuksia.Myöhemmin iltapäivällä lähetyksemme lähetit ja arkkipiispa seurueineen kokoonnuimme keskustelemaan vierailun herättämistä ajatuksista ja uudesta kirkon lähetysstrategiasta. Lämminhenkisen keskustelutuokion päätteeksi kaikki osapuolet ilmaisivat ilonsa antoisasta ja rohkaisevasta vierailusta.

Viime viikolla sakura- eli kirsikkapuut olivat parhaimmillaan, ja läheisen joenvarren puisto oli päivittäin täynnä kukkia ihailevia ja piknikillä olevia ihmisiä. Itsekin pääsin ensimmäistä kertaa "hanami":lle eli kukkienkatselupiknikille. Nyt kukkien terälehdet varisevat jo sankoin joukoin maahan ja vihreät lehdet työntyvät tilalle. Japanilaisille kirsikankukat ovat muistutus kauneuden ja elämän katoavaisuudesta. "Opeta meille, miten lyhyt on aikamme, että saisimme viisaan sydämen." (Ps.90:12)


Kiitos, jos kätkette rukouksiinne vastakastetut. Kiitos myös puolestani lausutuista rukouksista. Tietoisuus siitä, että minua kannattelevat Korkeamman käsivarret ja lähettäjien rukoustuki merkitsee äärettömän paljon!
Ylösnousseen Vapahtajamme läsnäoloa ja huolenpitoa jokaisen elämään!
