Jos koulu ei olisi sikainfluenssakohun takia ollut viikon verran suljettuna, olisin tällä viikolla jo kesälomalla. Nyt korvaamme kuitenkin pakkoloman ylimääräisellä opiskeluviikolla. Suomessa viimeiset kouluviikot ennen kesälomaa ovat yleensä hiukan kevyempiä, mutta näin ei asia ole Japanissa. Aloitimme perjantaina uuden oppikirjan, ja huomenna on vielä sanasto- ja kielioppikoe. Ehkä ainakin osittain syynä on se, että Japanissa kesäloma on keskellä kouluvuotta eikä siis päätä vuoden aherrusta. Koululaiset saavat loman ajaksi vinon pinon lomaläksyjä, ja muutenkin heidän päivänsä ovat lomankin aikana ohjelmoituja erilaisin kerhoin ja harrastein. Itselleni toivon hiukan vapaampaa lomaa. :)
Viime päiviin on mahtunut mukavia hetkiä ystävien seurassa. Lauantaina kävin yhdessä Kellie-kielikoulukaverini ja hänen kahden australialaisvieraansa kanssa syömässä paikallisessa buffet-ravintolassa Koben satamassa. Pimeässä illassa sataman valot ovat kaunis näky, alla muutama valokuva.
Sadekausi alkaa näinä päivinä päättyä. Se taas tietää ilman lämpenemistä usealla asteella, kun pilvet väistyvät ja aurinko pääsee porottamaan. En suosittele kenellekään Japanin-lomaa kesäkuukausina, ellei sitten satu erityisesti pitämään trooppisesta ilmanalasta. Kuumuus ja jatkuva hikoilu uuvuttaa, joten siitäkin syystä olen iloinen päästessäni viileään Suomeen. Tänään kävin koulun jälkeen postissa tekemässä jakelunkeskeytysilmoituksen lomani ajaksi, ja selvisin siitä ihan mukavasti.
Ensi lauantaina järjestetään HAT-Kobessa jälleen lasten kokoontuminen eli "tanoshimikai", jonne lupasin mennä avuksi. Rukoillaan, että runsaasti lapsia saapuisi paikalle. Viime viikkoina pyhäkoulussa on ollut vain muutama osallistuja.
Siunattuja kesäpäiviä!




