Huomenna saan sytyttää ensimmäisen kynttilän keittiön pöytää koristavasta, Suomesta tuodusta adventtikyntteliköstä. Keskiviikkona suomikoulussa jo viivähdimme hetken adventin tunnelmissa ja kajautimme Hoosianna-hymnin. Japanilaiseen virsiperinteeseen Hoosiannan laulaminen ei näytä kuuluvan, mutta aion silti hyödyntää sitä alku- ja loppusoittona huomisessa jumalanpalveluksessa.Viime vuoden selvisin ilman joulukalenteria, mutta tänä vuonna pyysin Suomesta japaninlomalle saapunutta Tiinaa tuomaan minulle partiolaisten joulukalenterin, jonka luukkuja tapasin avata yhdessä oppilaiden kanssa Suomessa koulussa työskennellessäni. Nyt saan jälleen opettaa suomalaislapsia kerran viikossa kokoontuvassa suomikoulussa. Lapset käyvät kansainvälistä koulua, ja suomi-opetus tapahtuu tavallisen koulupäivän jälkeen. Ei ihme, että lapset ovat hiukan väsyksissä, mutta hienosti he ovat tähän saakka jaksaneet paneutua vielä oman äidinkielensä opiskeluun. Saamme silti muistaa rukouksin ja pyytää jaksamista pienille koululaisille, jotka japaninkielisen koulun jälkeen opiskelevat nyt jo toisella vieraalla kielellä eli englanniksi.
Oma kielikoulu-urakkani päättyy kahden viikon päästä. Olen kiitollinen siitä, miten paljon olen saanut oppia kuluneen syksynkin aikana. Puheen tuottaminen on silti vielä niin kankeaa, että koulun päättyminen hieman hirvittää. Käytännön työ on kuitenkin parasta kieliharjoittelua, ja toisaalta odotan innolla jo uutta vaihetta. Lähiviikkoina lähetyksen ja kirkon kokouksissa neuvotellaan mm. lähettien sijoittelusta minut mukaanluettuna. Pyydetään yhdessä viisautta ratkaisuihin.
Viikko sitten kävin kahden kielikoulututtavani kanssa aikoinaan maan pääkaupunkinakin toimineessa historiallisessa Narassa ihastelemassa syksyn värjäämiä puiden lehtiä. Kun keväällä käydään piknikillä sakurapuiden alla, syksyisin tehdään "ruskaretkiä", ja käydään kuvauttamassa itsensä ja perhe ruskan punaamien momijien eli japaninvaahteroiden alla. Kylmästä viimasta ja ruskan vähyydestä huolimatta päivä oli mukava. Alla kuvasatoa (pikkukuvat saa klikkaamalla suuremmaksi).
Naran puisto. Peurat saavat liikkua vapaasti ihmisten ruokittavina ja kuvattavina. Monet niistä tuuppivat vaateliaasti turisteja herkkupalan toivossa. Turvallisyyssyistä peurojen sarvet on katkaistu.
Paikalliset retkellä olleet koululaiset puhuttelivat minua englanniksi ja pyysivät lupaa saada kuvauttaa itsensä kanssani. Hymysuin suostuin pyyntöön. Japanilaiset hyödyntävät mielellään tilaisuuden harjoitella ulkomaalaisen kanssa englantia, mutta oppilaiden hämmästys oli suuri, kun vastasin heille japaniksi!
Peura ja buddhalaismunkki. Peurojen uskotaan olevan jumalten sanansaattajia, ja ne ovat Naran kaupungin symboli.
Temppelin portilla yhdessä T-sanin kanssa. Hän oli mainio paikallinen opas, ja toivon yhteydenpidon jatkuvan vielä kielikoulun päättymisen jälkeenkin. Olen näemmä omaksunut paikallisen tavan laittaa kuvaushetkellä sormet v-asentoon, joka on rauhan merkki.
Monet Japanin kuuluisista nähtävyyksistä ovat vanhoja temppeleitä. Kuvassa Todaiji-temppeli, lähes 1300-vuotta vanha maailman suurin puurakennus.
Temppeli kätkee sisäänsä Japanin suurimman Buddha-patsaan.
Voiko "pyhän miehen" patsaan sively poistaa sairauden? Niin monet täällä näyttävät uskovan.
Kaupungin keskustasta löytyy vanhoja rakennuksia ja kapeita kujia.
Vanhan talon ulko-oven edusta. Vieriviereen rakennettujen talojen edustalle monet luovat lukuisin ruukuin ja istutuksin oman "puutarhansa".
Ohiajaneen auton ikkunasta kurkkinut koira oli pakko tallentaa kameraan. Valoisaa adventin aikaa! "Me odotamme Jeesusta, seimessä nukkuvaa."
