torstai 12. marraskuuta 2009

Kohti joulua

Viikot vierivät vinhaa vauhtia: kielikouluviikkoja on tämän viikon jälkeen jäljellä enää neljä! Tähän saakka koko vajaan kahden vuoden Japanissa oloaikani on rytmittynyt tiiviisti kielikoulun ympärille. Aikaiset aamuherätykset, pitkät koulumatkat sekä tiivistahtinen opiskelu ja jatkuva uuden pänttääminen on ollut raskas mankeli. Vaikka opiskelu on ollut mielekästä ja tulee jatkumaan (toivottavasti!) omatoimisesti koulun päättymisen jälkeenkin, odotan jo uudenlaista elämänrytmiä ja tehtäviä.

Alunperin suunnitelmana oli, että aloitan tammikuussa suomi-opetuksen antamisen lähettilapsille. Nyt näyttää kuitenkin siltä, että hyppään remmiin jo ensi viikosta alkaen, sillä tähän saakka tehtävää hoitanut henkilö mursi jalkansa, eikä toista opettajaa ole tiedossa. Suomi-opetus on keskiviikkoiltapäivisin, joten kielikoulutunteihin asia ei vaikuta. Työmäärä tietysti hiukan lisääntyy, mutta jospa pystyisin hoitamaan tehtäväni sopivan rennolla otteella ilman suuria paineita? Kiitos, jos muistatte rukouksin tätäkin asiaa!

Kobessa sijaitsevan kansainvälisen koulun aula, jota koristavat eri maiden liput merkiksi siitä, että maan kansalaisia on oppilaiden joukossa. Lähetyksemme lapset käyvät ko. englanninkielistä koulua.

Koululla vieraili viime viikolla pieni teatteriseurue Englannista esittämässä Charles Dickensin joulunäytelmän "A Christmas Carol". Se viritti jo hiukan joulutunnelmaan.

Viime sunnuntaina kävin tutustumassa Midorigaokan seurakuntaan. Jumalanpalveluksen yhteydessä sain pitkästä aikaa käyttää myös laulun lahjaani kiitolliselle parinkymmenen hengen kuulijakunnalle. Flunssasta huolimatta lauluääntä riitti, vaikka seuraavana päivänä olo oli taas tukkoisampi. Vieläkään en ole täysin terve, mutta kuumeettomana ei ole syytä jäädä kotiin lepäilemään. Ensi sunnuntaina säestän jälleen jumalanpalveluksen HAT-Kobessa, ja iltapäivällä olen musiikkivastuussa Nishinomiyan kirkolla järjestettävässä nuorten gospel-illassa. Pyydetään siunausta molempiin tilaisuuksiin.


Midorigaokan seurakunta.

Rukouksistanne kiitollisena!