lauantai 19. joulukuuta 2009

Joulu on jo ovella

Leivoin juuri urakalla joulutorttuja huomista joulujumalanpalvelusta varten. Alkuperäinen ajatukseni oli tehdä taatelikakku, mutta koska taateleita ei lähikaupoissa ollut tarjolla, hain voitaikinaa eräästä lähistön liikkeestä, tein itse luumuhilloa ja taiteilin minikokoisia torttuja. Japanilaiset rakastavat kaikkea pientä (esim. pienoismallit ja bonsai-puut), joten torttujenkin täytyy olla pieniä! Oikea syy piilee tietysti siinä, että taikina on riittoisampaa pienikokoisilla tortuilla.

Luulin, että viikko ilman kielikoulua olisi leppoisaa laskeutumista lomaa kohden, vaan toisin kävi! Puuhasteltavaa on riittänyt jokaiselle päivälle. Alkuviikosta vietin aikaa yhdessä norjalaisen kielikouluystäväni kanssa, joka muutti loppuviikosta toiselle paikkakunnalle.

Chillie ja minä, takana melkein kaksi yhteistä vuotta japanin kielen parissa, nyt tiet vievät eri suuntaan. Onneksi työskentelemme saman Länsi-Japanin ev.lut. kirkon palveluksessa, joten tulemme tapaamaan toisiamme jatkossakin.

Valmistelin viimeisen suomikoulun ennen joulutaukoa, suunnittelin oppikirjatilauksia, ja keskiviikkona vietimme oppilaiden kanssa pikkujoulua ahkeroituamme sitä ennen äidinkielen parissa.

Suomikoululaisia pikkujoulutunnelmissa yhdessä Marika-avustajan kanssa.

Loppuviikon urakoin joulukortteja ja paketteja, vein ne postiin ja muistin samalla tehdä jakelunkeskeytyksen lomani ajaksi. Samalla kävin myös maksamassa asunnon vuokran. Tänään olen kirjoittanut vuosiraporttia, siivonnut kotia ja leiponut. Huomenna on joulukirkko ja sen jälkeen nyyttärit, ja illalla pakkaan kimpsuni joulunviettoa varten, sillä maanantaina lennän Suomeen!

Viime sunnuntaina jumalanpalveluksessa vieraili jouluista musiikkia esittänyt okarina-ryhmä...

...sekä Kiinassa toimivan "Food for hungry"-järjestön työntekijöitä kertomassa työstään.

Antoisan mutta ohjelmaltaan tiiviin syksyn jälkeen on puhti poissa - loma tulee tarpeeseen. Odotan perheen ja ystävien tapaamista, joulukirkkoa ja hautausmaakäyntejä, lunta ja kirpeää pakkassäätä, ja ennenkaikkea lepoa ja hiljentymistä saman sanoman äärellä, jonka enkelit ilmoittivat paimenille parituhatta vuotta sitten: Teille on syntynyt Vapahtaja!

Kiitos kuluneesta vuodesta kaikille lukijoille ja viestejä jättäneille. Vapahtajamme siunaamaa joulua ja Uutta Vuotta jokaiselle! Blogini jää joulutauolle, ensi vuonna jatketaan, jHs!