silloinkin kun ei sateen jälkeen aurinko paista
Jumala voi
kun saapuvat myrskyt, kun on kulku vaikeanlaista
Jumala voi,
kun jaksa en yrittää enää itse ollenkaan
Jumala voi
Hän pyyntöni kuulee, kokea saan rakkauttaan
On toivoa vielä, vielä elän, hengitän
Jotain kaiken tään jälkeen syvemmin kai ymmärrän
Kun kyynelten kanssa kylvän peltoon siemenen
voin odottaa satoa, iloiten saan korjata sen
-MGtH
Palasin kiitosmielellä kotiin 13 tunnin työpäivän jälkeen. Kokoustimme johtokunnan kanssa noin puolentoista tunnin ajomatkan päässä olevalla Awajin saarella sijaitsevassa Sumoton kirkossa, joka on yksi työpisteistämme. Ensi viikolla olevassa vuosikokouksessa esiteltävät asiat vaativat työstämistä ja keskustelemista, joten kokoukselle kertyi mittaa reilun työpäivän verran, välissä toki lounastimme ja kahvittelimme.
Jumala voi auttaa läpi vaikealtakin tuntuvien asioiden, ja olen saanut kokea hänen ihmeellistä apuaan ja huolenpitoaan. "Kiitetty olkoon Herra joka päivä! Meitä kantaa Jumala, meidän apumme!" Ps. 68:20