Rakastaa...

...rakastaa...
          ...rakastaa...
...Jumala rakastaa sinua joka hetki!

Tämän ihanan muistutuksen sain postissa Vimpelin seurakunnan päiväkerholaisten askarteleman postikortin muodossa. Sanoma sopii hyvin tekstiin, jonka kirjoitin pyynnöstä eräälle nimikkoseurakunnalleni.

Vaikka vuoret järkkyisivät ja kukkulat horjuisivat, minun rakkauteni sinuun ei järky eikä minun rauhanliittoni horju, sanoo Herra, sinun armahtajasi. Jes.54:10

Japanissa maa järisee usein, koska saariryhmä sijaitsee mannerlaattojen liitoskohdassa. Useimmat järistykset ovat niin pieniä, ettei niitä edes huomaa, mutta maaliskuun suuren järistyksen jälkeen olen havainnut kaksi pientä järistystä asuinalueellani. Tuhoalueen läheisyydessä jälkijäristykset jatkuvat edelleen. Japanilaiset ovat oppineet elämään luonnonvoimien – taifuunien ja niiden aiheuttamien maanvyörymien sekä tulvien, tulivuorenpurkausten ja maanjäristysten – armoilla. Yhdessä luonnonvoimien kanssa jokakeväinen, lyhyt sakura- eli kirsikkapuiden kukinta puhuu japanilaiselle elämän hetkellisyydestä ja katoavaisuudesta. Siitä ja ihmisen pienuudesta antoi muistutuksen myös maaliskuinen, koko maailmaa puhutellut luonnonkatastrofi, josta on nyt kulunut aikaa reilu pari kuukautta.

Kestää vielä useita vuosia ennen kuin vesimassojen jäljet saadaan raivattua ja uudet rakennukset kohoamaan tuhoutuneiden tilalle. Onnettomuudesta on opittu sen verran, että uudet talot aiotaan rakentaa edellisiä korkeammalle. Sopivasta rakennusmaasta on kuitenkin pulaa. Tällä hetkellä 110 000 kotinsa menettänyttä asuu edelleen yhteismajoituksessa kouluilla ja urheiluhalleissa. Väliaikaisasuntoja rakennetaan vauhdilla, ja tavoitteena on elokuun loppuun mennessä saada niitä valmiiksi riittävä määrä kaikille halukkaille. Traumaattinen kokemus on vienyt monelta yöunet ja pitkittynyt oleskelu yhteismajoituksessa on raskasta niin henkisesti kuin fyysisesti. Lähes 15 000 kuolleen ja 10 000 edelleen kateissa olevan menetystä suree moni perheenjäsen, sukulainen, luokka- ja työtoveri, naapuri sekä ystävä.  

Siltaan kiinnetetty lakana.

 Japanilaisten halu auttaa hätää kärsiviä on ollut ihailtavaa. Lukuisten raha- ja avustuskeräysten lisäksi tuhoalueiden asukkaita rohkaistaan sanallisin viestein. Kotini lähellä olevan sillan kaiteeseen kiinnitetty suuri lakana julistaa: ”Älä luovuta! Itä-Japani, sydän on yksi.” Bussilasteittain vapaaehtoisia avustustyöntekijöitä on matkannut tuntikausia satojen kilometrien päähän tuhoalueille ja auttanut mm. mudan lapioinnissa säkkeihin. Tsunami-onnettomuuden ydinalueella Sendaissa Japanin luterilaiset kirkot ovat perustaneet Lähimmäinen (japaniksi Tonaribito) -nimisen tukikeskuksen, josta käsin katastrofissa kärsineitä ihmisiä, erityisesti lapsia, palvellaan sekä maallisissa että hengellisissä asioissa. Myös Länsi-Japanin evankelisluterilaisesta kirkosta on tähän mennessä käynyt kaksi tiimiä tätä avustustyötä tukemassa. Avuntarve on edelleen suuri, sillä veden valtaamia, mutta muutoin ehjiksi jääneitä taloja on paljon.

LJELK:n avustustyöntekijätiimi. Kuva: Ritsu Takuwa.

Fukushiman ydinvoimaloiden tilanne on osoittautunut erittäin vakavaksi, ja pelätty reaktorin ytimen sulaminen on paljastunut todeksi. Vaara laajamittaisesta katastrofista ja ydinsaasteiden leviämisestä on edelleen olemassa. Samanaikaisesti kun ydinvoimaloiden läheisyydestä evakuoidut iloitsevat eloonjäämisestä, alueen talot ovat tyhjillään vielä pitkään, sillä säteilyn vuoksi ihmiset eivät pääse palaamaan koteihinsa. Ponnistelut ydinvoimaloiden alasajoksi jatkuvat. 

Kun kaikki se, minkä varaan on elämänsä rakentanut, katoaakin silmänräpäyksessä, mitä jää jäljelle? ”Taivas ja maa katoavat, mutta minun sanani eivät katoa.” (Mt.24:35) Jumalan rakkaus ja hänen Sanassaan antamat lupaukset pysyvät, vaikka kaikki muu ympäriltä häviäisi. Miten monta kertaa itse olenkaan ollut vaarassa menettää voimani, rohkeuteni ja toivoni vastoinkäymisiä kohdatessani! Ilman luottamusta siihen, että Jumala on kaiken keskellä vierelläni, ja ilman häneltä saamaani apua tuskin olisin jaksanut jatkaa eteenpäin. Vapahtajaan voimme luottaa kaikissa elämän vaiheissa, niissäkin, joiden merkitystä emme ymmärrä. Jeesukseen kätketyn katoamattoman aarteen, turvan ja lohdun toivoisin monen japanilaisenkin löytävän kilveksi elämän kolhuja vastaan ja turvaksi viimeiselle matkalle, joka väistämättä on jokaisella edessä.

”Sinun silmäsi näkivät minut jo idullani, sinun kirjaasi on kaikki kirjoitettu. Ennen kuin olin elänyt päivääkään, olivat kaikki päiväni jo luodut.” Ps.139:16

Tänä keväänä ajatukseni ovat viivähtäneet aika ajoin kuuden vuoden takaisissa tapahtumissa. Raamattukoulussa viettämäni vuoden jälkeen olin lähtenyt Etu-Aasiaan kyselemään paikkaani Jumalan valtakunnan työssä. Rohkaisevin oppini matkalta oli huomata, että lähetystyöntekijätkin ovat tavallisia ihmisiä – eivät sen pyhempiä tai parempia kuin muutkaan – vaan keskenään erilaisia niin persoonaltaan kuin lahjoiltaan, ja että kaikille löytyy käyttöä. Sen toteaminen rohkaisi minuakin antamaan omat lahjani Jumalalle työhön sillä paikalla, jonka hän osoittaisi. Etu-Aasiassa pääsin mukaan MGtH-yhtyeen kiertueelle, ja siellä vietimme erään lähetin, Riston, 40-vuotissyntymäpäivää iloisissa tunnelmissa. Reilua kuukautta myöhemmin Risto sai surmansa auto-onnettomuudessa Suomessa käydessään.

Lounastauko kiertueella. Risto kuvan keskellä, pöydän päässä.

Inhimillisesti ajateltuna Riston kuolemaa on vaikea käsittää. ”Miksi neljän lapsen perheenisä, jonka sydämessä paloi Jumalan rakkauden tuli ja halu kertoa hänestä muillekin, kutsuttiin niin varhain pois?” ihmettelin itsekin monien muiden tavoin. Ja samalla tiesin, ettei Jumala tee virheitä, vahinkoja ei hänen johdatuksessaan tunneta. Jumala loi ihmisen rakkautensa kohteeksi, ja kutsuu jokaista yhteyteensä, niin Japanissa kuin koto-Suomessakin. Voimme kääntää hänelle selän, mutta rakastavan Isän syli on aina avoinna. Oli Riston aika lähteä, ja surun keskellä saimme iloita siitä, että Risto oli päässyt perille Taivaan kotiin, jonne Jeesus on valmistanut paikan kaikille häneen uskoville.

Jeesus sanoi: ”Minä olen ylösnousemus ja elämä. Joka uskoo minuun, saa elää, vaikka kuoleekin, eikä yksikään, joka elää ja uskoo minuun, ikinä kuole. Uskotko tämän?” Joh.11:25-26

Eräs kirkolla suomen kieltä opiskeleva nuori rouva kertoi aiemmin pelänneensä kuolemaa. Raamattuopetushetkissä kuultu Jumalan sana ja Jeesuksen lupaus iankaikkisesta elämästä on kuitenkin lieventänyt pelkoa ja sytyttänyt toivon kipinän sinne, missä aiemmin oli pelkkää pimeyttä. Tähän tehtävään, toivon kipinän sytyttäjiksi, Jumalan rakkauden kohteiksi ja välittäjiksi, ihaniksi ilosanoman tuojiksi olemme kaikki kutsuttuja omalla paikallamme.

Jumala rakastaa - Sinua ja minua!