Kesällä sähkönkulutus on suurta, sillä sisätiloja täytyy viilentää koneellisesti, ja monet sähkölaitteet kuluttavat paljon sähköä. Tänä kesänä kuitenkin yritykset ja kotitaloudet pyrkivät vähentämään kulutusta erityisillä sähkönsäästötalkoilla maaliskuisen suuronnettomuuden jäljiltä. Yritykset ovat siirtyneet kesäaikaan ja nostaneet ilmastoinnin lämpötilan +25 asteesta +28 asteeseen, ja kotitalouksiin on jaettu tiedotteita, joissa neuvotaan miten vähentää sähkönkulutusta. Itsekin olen pyrkinyt välttämään sähkölaitteiden turhaa käyttöä.
Muuttoruljanssi kesäkuumalla on ollut raskas. Tavaroiden pakkaaminen ja loppusiivous kuumassa asunnossa vei mehut, ja tavaroiden järjestely uudessa kodissa vei aikaa. Hetken asuimme samassa asunnossa yhtä aikaa, vanhat kotimaanjaksolle palaavat asukkaat ja minä, vuoden verran kodinvahtina toimiva uusi asukki. Arkea on täytynyt opetella uudelleen alusta, missä hoidan asioinnit ja kaupassakäynnit, miten pääsen juna-asemalle, mitä reittiä käyn lenkillä...
| Hikinen pakkaus- ja muuttourakka, nyt jo onneksi takanapäin. |
Uusi asuntoni on tilava ja avara, ja maisemat ikkunoista avautuvat sekä merelle että vuorille. Mikä parasta, asuntoon saa kunnon ristivedon, joka kesäkuumalla on ihana asia. Tunteet ovat heitelleet vuoristorataa merkkinä väsymyksestä ja siitä, että vaikka muutos olisi mieluinenkin, vanhasta irrottautuminen vaatii tunnetasollakin veronsa. Nyt olo on jo tasaantuneempi. Kun sain kodin kuntoon, puuhaa on riittänyt virastokäynneissä ja osoitteenmuutosten tekemisessä sekä lomavalmisteluissa. Pian, pian lennähdän lomalle Suomeen!
![]() | ||||
| Näkymä kohti Rokko-vuoria... |
![]() |
| ... ja kohti Osakan lahtea. Kuva on otettu talon ylimmästä, 27. kerroksesta. |
Kuluneet viikot ovat olleet ohjelmaltaan ja anniltaan täyteläiset. Töiden ohessa olen käynyt konserteissa, musikaalissa, baseball-ottelussa, sekä vieraillut paikallisten tuttavieni kodeissa. Viime sunnuntaina osallistuin viimeistä kertaa jumalanpalvelukseen HAT-Koben kirkossa ennen kesälomaa. Samalla vietimme kotimaahan pysyvästi palaavan Mirva-opiskelijan lähtöjuhlaa. Ihmisiä tulee ja menee, lähetin elämä on ainaista muutosta, mutta onneksi yksi pysyy, Jumalan Sana, hänen rakkautensa ja uskollisuutensa, apunsa ja neuvonsa joka tilanteessa.
![]() |
| Mirvan kanssa kävimme katsomassa Takarazuka Revue Companyn hienoa musikaaliesitystä. |
![]() |
| Miki-ystäväni kanssa kannustimme suosikkijoukkuettamme baseball-ottelussa. Miki-sanin tapaan elokuussa Suomessa. |
Hyvää kesää!



