Olen saanut kokea runsaasti Jumalan huolenpitoa ja johdatusta. Muutaman kiireisen viikon jälkeen sain levätä kevennetyn työviikon ansiosta, josta sekä kansallinen vapaapäivä että syksyn toinen taifuuni karsivat työtehtäviä. Vapaapäivä kului Rejoice-gospelkuoron keikan merkeissä. Kolme ystävääni tulivat konserttia kuuntelemaan, ja siitä sekä hyvin sujuneesta keikasta jäi iloinen mieli. Olen kiitollinen myös niistä paikalliskontakteista, joita kuoron kautta olen saanut.
![]() |
| Kuoron miehet harjoittelevat omaa ohjelmanumeroaan. |
Viime torstaina osallistuin ensisikertalaisena kirkolla pidettyyn leivontapiiriin, joka on yksi tavoittavan työn muoto Japanissa. Suomalaisuus ja suomen kieli toimii kannustimena osallistua kirkon toimintaan monelle innokkaalle japanilaiselle Suomen ystävälle. Leivontapiirissäkin heitä oli useita oppimassa, miten rinkeleitä tehdään. Kun leivät paistuivat uunissa, pidettiin raamattuhetki, ja lopuksi työn tuloksista nautittiin yhdessä ruokailu- ja keskusteluhetken merkeissä. Huomenna Lea-kollega opastaa minut misokeiton valmistuksen saloihin. Yksineläjänä teen itse ruokaa melko harvoin, mutta tahdon oppia valmistamaan paikallista ruokaa.
"Hän (Jeesus) kantoi meidän kipumme, otti taakakseen meidän sairautemme. Hän kärsi rangaistuksen, jotta meillä olisi rauha, hänen haavojensa hinnalla me olemme parantuneet." Jes. 53


