Syksyn viileys tunkee sisälle asuntoon jo siinä määrin, että lämmittimet saa napsauttaa päälle aamuisin ja iltaisin. Tänään vaihdoin vuoteeseenkin lämpimän talvipeiton, joka takaa makeat yöunet viileässä huoneessa, öisin kun lämmittimiä ei käytetä. Japanilaisten on vaikea ymmärtää, että minulle Japanin talvi viileine sisätiloineen tuntuu suuremmalta koettelemukselta kuin Suomen talvi pakkasineen. :) No, kerrospukeutumisella pärjää täälläkin.
Syksyn ruska alkaa olla parhaimmillaan, ja kirkkaat värit hivelevät silmää ulkona liikkuessa. Työntekijäpäivillä Hiruzenissakin oli aikaa käydä kävelyllä upeaa vuorimaisemaa ja syysluontoa ihastelemassa. Päiviin mahtui luentoja ja keskustelua, hyvää ruokaa sekä ulkoilua ja onsenissa käynti. Kevään vuosikokoukseen verrattuna syksyn tapaaminen on ilmapiiriltään rennompi ja vapautuneempi. Kiireisille kirkon työntekijöille päivät vaikuttavat henkireiältä, jolloin on tilaisuus jakaa kokemuksia sekä nauraa ja vitsailla yhdessä. Lähivuosina kirkkoa uhkaa pappispula, sillä paljon pastoreita on jäämässä eläkkeelle. Jätänkin rukousaiheeksi sen, että seminaariin löytyisi uusia pappiskokelaita. Alla hiukan kuvasatoa.
 |
| Kappelissa kuunneltiin luentoja, menossa on raportti maaliskuisen tsunamin tuhoalueella tehtävästä avustustyöstä. Tähän mennessä 49 LJELK:n jäsentä ja työntekijää on käynyt vapaaehtoistyössä alueella. |
 |
| Iltaruoalla tehtiin sukiyakia, talven herkkuruokaa. Liha ja kasvikset kypsennetään pannulla ja dipataan raa'assa kananmunassa, lisukkeena syödään riisiä. |
 |
| Kohta syödään! Pöytäseurueessa norjalaisten ja suomalaisten lähettien lisäksi onneksi paikallinen pastoriharjoittelija, joka teki suurimman kypsennystyön. |
 |
| Lähetit päiväkävelyllä. |
 |
| Momiji eli japaninvaahtera syysloistossa. |
Työntekijäpäiviä edeltävänä viikonloppuna osallistuin ystäväni häihin. Kristillinen vihkitoimitus muistuttaa koko lailla suomalaista toimitusta, tällä kertaa tosin vihkimisen jälkeen sukulaisille oli oma häävastaanotto ja hääparin ystäville oma hääjuhla myöhemmin illalla.
 |
| Vihkitoimitus oli puutarhassa lähisuvun läsnäollessa. |
 |
| Tuore aviopari hehkui iloa. Onnea ja siunausta Emi ja Hideyuki! |
 |
| Olin häissä Tomoko- ja Keiko-ystävieni kanssa, joita yhdistää morsiamen kanssa kielen opiskelu HAT-Koben kirkolla. |
Viime pyhänä HAT-Koben jumalanpalveluksessa saarnasi professori Matti Leiso-la, joka piti lisäksi iltapäivällä luennon tieteen ja uskon suhteesta. Oli mukavaa kuullaa Sanaa julistettavan vaihteeksi omalla äidinkielellä, ja japaniksi tulkattu saarna puhutteli kaikkia kuulijoita.
 |
| Saarnaaja ja tulkki. |
Ensi pyhänä kirkolla järjestetään syksyn konserttijumalanpalvelus, jossa esiintyy paikallinen kristitty nuoripari. Kiitos rukouksistanne!