torstai 16. elokuuta 2012

Puhdas koti, hyvä mieli

Kun aikoinaan muutin Japaniin, lähettitoverit siivosivat etukäteen tulevan asuntoni. Likaa oli riittänyt yllin kyllin, kuulin jälkikäteen. Japanissa ei ole tapana, että asukas suorittaa itse asunnon loppusiivouksen. Kollegojeni ansiosta pääsin kuitenkin puhtaaseen kotiin, eikä voimavaroja tarvinnut kuluttaa kodin jynssäämiseen. Kun itse muutin asunnosta, kuurasin sen puhtaaksi. Olin siinä luulossa, että se on meidän suomalaisten tapa.

Koin kuitenkin ikävän yllätyksen, kun muutin uuteen vuokrakotiini kotikaupungissani. Lattiat kiilsivät puhtauttaan, mutta siihen kodin loppusiivous oli jäänytkin. Olen siis alkutöikseni pessyt ikkunat ja WC-tilat, pyyhkinyt kaapit, ja jynssännyt seinistä pölyä ja pinttyneitä likatahroja. Voisihan arvokkaita kesälomapäiviä käyttää toisinkin. Mietin myös, miksi nähdä vaivaa kodin laitossa, kun 10 kuukauden päästä koti on kuitenkin purettava takaisin pahvilaatikoihin?

Tein itselleni kuitenkin lupauksen, että yritän elää "tässä ja nyt" -elämää. En mieti vielä tulevia, vaan keskityn nykyhetkeen. Rakennan itselleni mieluisan pesän, vaikka se vaatii vaivannäköä ja jää lyhytaikaiseksi iloksi. Minä olen iloinen uudesta kodistani, joka sijaitsee hyvällä paikalla kaupungin keskustassa. Toistaiseksi olen kaivannut Japanista vain WC-istuinta lämmitys- ja suihkutoimintoineen sekä postin maksutonta kotiinkuljetuspalvelua. Suomen viileys on tuntunut ihanalta Japanin kuumuuden jälkeen!

Olen ollut jo runsaan kuukauden Suomessa. Aloitin vasta tällä viikolla kesälomani, sillä muuttovalmisteluiden ja muuton lisäksi isännöin japanilaisia vieraita, osallistuin Turussa kirkon ulkomaantyöntekijöiden jatkokoulutuskurssille sekä oman järjestön koulutus- ja lähettipäiville Ryttylässä. Takana ovat myös paluuseen liittyvät keskustelut ja terveystarkastus. Uusi virallinen lähettikuvakin on otettu, joten odotelkaa päivitystä syksyn aikana.

Oli mukavaa tavata lähettikollegoja eri työaloilta ja tutustua uusiiin. Vertaistuki on korvaamatonta, ja monet tunnot ovat yhteisiä, vaikka työskentelymaa on eri. Sain arvokasta pääomaa evästykseksi uudelle työkaudelle ensi vuonna. Tapasin myös Kirsti-opettajan, joka matkaa tuuraamaan minua Japaniin tämän kuun lopussa. Muistetaan rukouksin hänen lähtövalmistelujaan ja asettautumistaan uuteen maahan. Itselleni pyydän virkistävää lepojaksoa, joka voimaannuttaa aloittamaan syyskuussa työt. Kesästä nauttimiseen tai ystävien tapaamiseen ei juuri ole ollut tilaisuutta. Jospa niiden aika koittaisi nyt?

Loppuun vielä muutama kuva.

Suomi-oppilaani Tomoko ja hänen aviomiehensä Hideyuki ovat tehneet kymmenkunta lyhyttä matkaa Suomeen. Vaasaan he tulivat kuitenkin ensivisiitille. Vein heidät saaristoon mökille saunomaan ja uimaan, josta kokemuksesta molemmat iloitsivat.

Osallistuimme retkelle Valassaarille, joka on Merenkurkun maailmanperintöaluetta. Takana olevan saaren majakan on suunnitellut sama toimisto kuin Pariisin kuuluisan Eiffel-torninkin.

Vieraille maistui niin poronkäristys, leipäjuusto, ruisleipä kuin suomalainen kalakin.

Ja tässä lepäilee uusi perheenjäsen eli vanhempieni Molly-kissa, johon olen saanut tutustua.