Paineen alla

Luulin paineiden hieman hellittävän kotimaahan palattuani, vaan toisin kävi. Vaikka varsinaista kulttuurishokkia en mielestäni ole kokenut, muutto, kodin kokoaminen ja arjen luominen uudestaan ovat olleet kuluttavia. Siitä huolimatta, että paljon huonekaluja ja kodin irtaimistoa odotti varastossa, olen joutunut tekemään koko joukon hankintoja, jotta edellytykset työntekoon ja elämään Suomessa ovat olemassa. Esimerkkinä mainittakoon pesukone, jonka pakkanen oli rikkonut säilytyksen aikana. Niin hassulta kuin kuulostaakin, koti sekä tuttu ja turvallinen arki jäi Japaniin. Pienet alakoululaiset eivät ole ainoita, jotka kaipaavat viikkorytmiinsä säännöllisyyttä ja turvaa luovaa tuttuutta. Myös minä huomaan kaipaavani työ- ja viikkorytmiä, johon Japanissa totuin, niin intensiiviseltä ja kuluttavalta kuin se ajoittain tuntuikin. Alan ymmärtää, miksi monet lähetit ovat helpottuneita päästessään palaamaan takaisin työalalle.

Olen jälleen uuden edessä, ja se luo stressiä ja paineita. Lyhyt loma virkisti, mutta sen jälkeen työt ovat alkaneet tiiviinä. Edessä olevat nimikkoseurakuntavierailut ja vastuutehtävät lennättävät perhosia vatsassa ja teettävät runsaasti valmistelutyötä. Flunssa on estänyt lenkkeilyn viikon verran, ja sekin on kasvattanut painetta tunteiden kattilassa. Huomenna aloitan syyskauden vierailukierroksen käymällä Kauhajoella, jossa osallistun ja pidän hartauden seurakunnan työntekijöiden kokouksessa sekä kaksi oppituntia alakoulun 5.- ja 6. luokkalaisille. Koska kotimaanjakso on ensimmäiseni, valmista materiaalia ei ole, joten olen pähkäillyt, mitä kertoisin ja miten havainnollistaisin työstäni ja elämästä Japanissa kertovia esityksiäni. Takana on intensiivisiä päiviä, lukuisia tunteja tietokoneella, mielen kaaosta, huonosti nukuttuja öitä, panikointia ja itsensä kokoamista uudelleen (kunpa osaisinkin stressata uusia asioita vähemmän!). Jatkattehan rukousta myös kotimaanjaksoni ajan edessä olevien vierailujen ja vastuutehtävien puolesta! Yksin ja omin voimin en selviä tästäkään haasteesta, mutta Jumala on tuonut aina tähän päivään ja hetkeen saakka, ja Hän kantaa jatkossakin.

Paineen alla on myös oma lähetysjärjestöni, jonka talous on viime vuodet ollut miinusmerkkinen. Nyt on kuluja pienennettävä menoja karsimalla, ja se tietää kipeitä ratkaisuja myös henkilöstöpuolella. Rukous ja taloudellinen tukenne on korvaamatonta. Armo on ilmaista, mutta sen eteenpäinvieminen maksaa. 

Puinen taulu, jonka sain lähtölahjaksi HAT-Koben seurakunnalta. Sille on kaiverrettu raamatunjae: "Koska sinä olet minun silmissäni kallis ja suuriarvoinen ja koska minä sinua rakastan." (Jes. 43:4). Taulu muistuttaa siitä, millaisin silmin Jumala katselee ei ainoastaan minua vaan myös japanilaisia, joiden parissa olen saanut tehdä työtä, ja kaikkia luomiaan yksilöitä - Sinuakin.