maanantai 30. joulukuuta 2013

Joulu kuvina

Joulun juhlinta on Japanissa vaihtunut jo uuden vuoden valmisteluiksi. Heti joulupäivänä läheisen supermarketin joulukoristeet oli korvattu uuden vuoden koristeilla. Joulukiireistä huolimatta joulukuu on ollut ihanaa aikaa konsertteineen ja joulutilaisuuksineen. Mieltä lämmittivät myös saamani joulutervehdykset ja -paketit, suurkiitos niistä! Läheisiäni lukuunottamatta joulustani ei puuttunut mitään, vaikka kinkun korvasikin joulupöydässä kana ja perunan chirashi-zushi. :)

Kiitos teille, jotka muistitte rukouksin joulunajan tilaisuuksia. Joulukirkkoa vietimme seurakuntalaisten voimin, mutta seuraavan päivän kynttiläkirkkoon saapui runsaasti kirkon toimintapiireihin osallistuvia aikuisia ja lapsia vanhempineen. Pieneen kirkkotilaan ahtautui yli 50 aikuista ja 30 lasta kuulemaan, miten jouluna Jumala antoi meille parhaan Jeesus-lahjan. Kynttiläkirkon jälkeen sain kuulla ilouutisen ystävältäni, että hän on raskaana. Iloa varjostaa huoli, sillä aiemmat raskaudet ovat päättyneet ennenaikaisesti. Tahdonkin jättää ystäväni rukouksiinne, että raskaus saisi edetä tällä kertaa keskeytyksittä loppuun saakka.

Tässä vielä kuvia.

Tänäkin vuonna joulukirkossa esiintyi okarina-yhtye.

Taatelikakku on osoittautunut joulun hittituotteeksi myös Japanissa.

Kinkun sijasta kana kuuluu japanilaiseen joulupöytään.

Pieni kirkkotila täyttyi Kynttiläkirkon osallistujista.

Englanninkielisen muskarin suloiset lumihiutaleet.

Suomen kielen opiskelijat odottavat esiintymisvuoroaan.

Anssi-pastorin puhe kertoi syyn joulun juhlintaan.

Pyhäkoululaisten esittämä jouluevankeliumi: "Älä pelkää, Maria. Sinä tulet raskaaksi ja synnytät pojan, ja sinä annat hänelle nimeksi Jeesus. "

Ilokseni neljä englantia opiskelevaa alakoululaistakin saapui juhlaan.

Yoi o-toshi wo! Hyvää vuodenvaihdetta!
Siunausta uudelle, alkavalle vuodelle 2014!