maanantai 22. joulukuuta 2014

Joulun juhlintaa

Joulukuu on juhlakuu. Juhliihan Suomikin silloin itsenäisyyttä (päivä on samalla vanhempieni hääpäivä!), ja joulua edeltävät neljä adventtia luovat iloisen, odottavan tunnelman. HAT-Koben seurakunnassa joka sunnuntai adventtikynttelikköön on sytytetty laulun saattelemana yksi kynttilä lisää, ja eilen syttyi jo neljäs kynttilä. Sitä tosin en ollut omin silmin todistamassa, sillä vakiintuneeseen tapaan osallistuin kuun kolmantena sunnuntaina jumalanpalvelukseen Nishinomiyan kirkolla, jossa säestin ja osallistuin jumalanpalveluksen jälkeiseen lämminhenkiseen joulujuhlaan.

Monta joulu- ja pikkujoulujuhlaa on jo takana. Viime viikolla vietimme sekä HAT-Koben seurakunnan että suomipiirin pikkujoulua. Kutsuin suomen kielen opiskelijat kotiini, ja vietimme mukavan illan jutellen, syöden kaikkien tuomia herkkuja sekä leikkien ja laulaen. Suomalaiset joulukoristeet ja -valot herättivät opiskelijoissa ihmetystä ja ihastelua. Oli mukavaa koristaa kotia juhlakuntoon muitakin eikä vain itseäni varten. Joulukonsertin alla kuoroharjoituksia on ollut myös useita, ja samalla olen yrittänyt pitää kiinni juoksuohjelmasta tähtäimenä ensi vuoden helmikuussa juostava puolimaraton.

Jouluaatto ja -päivä ovat täällä tavallisia arkipäiviä, joten monen seurakuntalaisen kohdalla joulun juhlinta rajoittuu joulua edeltävään joulujumalanpalvelukseen ja aattona tai 23. päivä järjestettävään kynttiläkirkkoon. Kotona joulua ei juurikaan juhlita. Kaupallinen joulu on lyönyt itsensä läpi Japanissakin, mutta todellista syytä juhlintaan eivät useimmat tiedä. En tiennyt itkeäkö vai nauraako, kun TV:ssä mietittiin raameja romanttisille joulutreffeille. Joulu mielletään siis täällä parien juhlaksi ja on suosittu treffi-ilta.

Rakkautta tulvillaan joulu onkin. Mutta ei romanttista, vaan Jeesus-lapsen syntymä on osoitus Jumalan ihmistä kohtaan osoittamasta pyyteettömästä, uhrautuvasta rakkaudesta. Joulun ihme ja ydinsanoma maailmaan syntyvästä Vapahtajasta säilyy samana, vaikka olosuhteet joulunvietolle ovatkin Japanissa kovin erilaiset ja arkiset. Oma suunnitelmani jouluaattoa varten on käydä onsenissa kylpemässä (saunan vastine), syödä jouluateria ravintolassa (kanaa kinkun sijasta), ja viettää loppupäivä rauhassa kotona Suomessa olevia rakkaitani ajatellen, lahjat avaen, joulumusiikkia kuunnellen ja joulun sanomaan hiljentyen. Lämmin kiitos korteista ja paketeista, joita olen saanut, ne ilahduttavat kovasti!

Kiitos, jos muistatte rukouksin huomenna HAT-Koben seurakunnassa järjestettävää kynttiläkirkkoa, jonne on kutsuttu kirkon toimintapiirien osallistujia perheineen. Kiirehdin tilaisuudesta laulamaan Rejoice-kuoron joulukonsertissa - sitäkin saa muistaa!

Alla vielä kuvia.

Koben protestanttisten seurakuntien yhteinen joulujuhla 5. joulukuuta.

Ostoskeskuksen korea joulukuusi.

Itsenäisyyspäivänä lihapullilla Ikeassa.

Juoksulenkillä.

Koben maanjäristyksen, josta tammikuun 17. päivä tulee kuluneeksi 20 vuotta, Luminarie-muistovalot.



Rejoice-kuoron harjoitukset.

Suomen kielen opiskelijoita kodissani.

Joulujuhla Nishinomiyan kirkolla.


Mansikkakakku kuuluu Japanissa joulupöytään.

Siunattua joulunaikaa ja iloista Vapahtajan syntymän juhlaa!