Syksy on edennyt vauhdilla myös työ- ja harrasterintamalla. Lokakuun alusta lähtien kansainvälisyyslinjalla opiskeleva Marjukka on tullut perjantaisin avuksi Nishinomiyan seurakunnan englannin- ja suomen kielen piireihin ja kahdesti kuussa hän avustaa myös torstain suomikoulussa. Rukoillaan Marjukalle ja Sinille, toiselle opiskelijalle, antoisaa kolmen kuukauden jaksoa Japanissa. Parhaillaan täällä on vierailulla 12 hengen ryhmä Tampereen seurakunnasta; huomenna he tulevat tutustumaan Nishinomiyan seurakuntaan.
| Suomen kielen opiskelijoita opettajineen. |
| Englannin keskustelukerhon tyttöjä. |
Kuoroharjoituksia ja laulukeikkoja on ollut runsaasti; erityisesti iloitsin Rejoice-kuoron syyskonsertista, jota yksi suomen kielen opiskelija tuli kuuntelemaan ja jossa laulettiin kaksi Pekka Simojoen englanniksi käännettyä laulua. Gospel kaikuu nykyisin myös suomen kielen piirin päättävässä hartaushetkessä. Laulamme yhdessä Pekan lauluja suomeksi ja japaniksi ja keskustelemme laulun sisällöstä Raamatun pohjalta. Oppilaat ovat ottaneet lauluhetken innostuneesti vastaan! Pian on aika aloittaa myös joululaulujen harjoittelu 20.12. olevaa joulujuhlaa varten, jossa toimintapiiriläisten on määrä esittää joululaulu opiskelemallaan kielellä. Juhlaan ja sitä edeltävään jumalanpalvelukseen kutsutaan myös opiskelijoiden perheitä.
![]() |
| Rejoice-kuorolaisia syyskonsertin jälkeen. |
![]() |
| Kahdesti kuussa osallistun myös "Budou no ki" eli Viinipuu-kuoron harjoituksiin. |
Muita ilonaiheita ovat olleet kummipoikani nimiäisjuhla, johon osallistuin Skypen välityksellä sekä paikallisen ystäväni tapaaminen pitkästä aikaa. Olen kiitollinen rikkaasta elämästä, mutta kolikon kääntöpuolella olen kärsinyt kielitaidon ja kulttuurintuntemuksen puutteista, jotka edelleen aika-ajoin nousevat esiin ja aiheuttavat harmitusta ja henkistä väsymystä sekä ulkopuolisuuden tunnetta. Tällä viikolla loppuviikko on onneksi hieman kevennetty ja tarjoaa kaivatun hengähdystauon junan lailla etenevään viikko-ohjelmaan.
Kiitos rukouksista, korteista ja viesteistä vieraskirjassa! Siunattuja syyspäiviä!

