maanantai 18. tammikuuta 2016

Hyvää alkanutta vuotta!

Kiitos rukouksistanne joulunajan tilaisuuksien puolesta!



Joulujumalanpalveluksessa kastettiin uusi jäsen Nishinomiyan seurakuntaan ja Jumalan perheväkeen, ja sen jälkeen vietettiin lämminhenkistä joulujuhlaa. Iloitsin kolmesta englannin piirin tytöstä ja suomen kielen opiskelijoista, jotka osallistuivat juhlaan muutaman muun ei-kristityn lisäksi.

Kynttiläkirkossa esiintyi nuori ammattihuilisti, jota säestin pianolla; myös siihen osallistui muutama ensikertalainen.

 

Joulutauon jälkeen suomikoulu ja kirkon toimintapiirit käynnistyivät viime viikolla. Olemme saaneet avuksi kaksi uutta kansainvälisyyslinjan opiskelijaa, tällä kertaa nuoria miehiä, avustamaan työssä ja tutustumaan lähetystyöhön. Pyydetään yhdessä siunausta ja varjelusta Mattiaksen ja Tatun kolmen kuukauden jaksolle täällä. Sunnuntaina pojat osallistuivat jumalanpalvelukseen Nishinomiyassa, ja sen jälkeen kävimme yhdessä syömässä okonomiyakia.


Vuoden alussa ehdin käväistä viikon lomalla Suomessa. Sain tutustua syyskuussa syntyneeseen kummipoikaani ja tavata läheisiäni ja sukulaisiani.


Palasin virkistyneenä ja hyvillä mielin Suomen pakkassäätä pakoon aurinkoiseen Japanin talveen, jonka ainoa miinuspuoli on sisätilojen kylmyys.

Kiitos rukoustuesta, siunausta alkaneeseen vuoteen!