perjantai 31. maaliskuuta 2017

Uuden kynnyksellä

Japanissa kouluvuosi päättyy maaliskuun lopussa ja uusi lukuvuosi käynnistyy huhtikuussa. Väliin jää muutama viikko, joka oppilaille ja opiskelijoille on lomaa, mutta opettajat joutuvat valmistelemaan uutta lukuvuotta koululla. Lepo olisi heillekin varmasti tarpeen. Raamattukoulun lukuvuosi päättyi jo helmikuun lopussa olleeseen valmistujaisjuhlaan, jossa opiskelijat lauloivat johdollani. Kaksi opiskelijaa jatkaa vielä toisen vuoden Raamattukoululla ja kolmannen matka jatkuu pappisopintojen pariin Tokiossa. Kokoaikaisia opiskelijoita on näillä näkymin aloittamassa uuden lukuvuoden peräti yhdeksän, osa ensimmäisen ja osa toisen vuoden opiskelijoina. Lukuvuosi käynnistyy muutaman viikon päästä, ja jatkan musiikinopetusta kesäkuun loppuun saakka.

Yksi Jumala, yksi tie taivaaseen.

Maaliskuussa saimme työaluevieraita Suomesta, kun Asta Vuorinen ja apulaislähetysjohtaja Teijo Peltola kävivät tutustumassa Japaniin. Astan on määrä syksyllä aloittaa ensimmäinen työkausi täällä. Vieraat osallistuivat lähettien mukana yhteistyökirkkomme kirkolliskokoukseen Okayamassa, ja sen jälkeen kokoustimme vielä lähetyksen vuosikokouksen ja pohdimme yhdessä tulevaisuuden näkymiä. Kirkolliskokous päättyi iloisissa tunnelmissa pappisvihkimykseen.


Oma tieni vie Suomeen ainakin toistaiseksi; kirkolliskokouksessa minut esiteltiin kotimaahan palaavana lähettinä. Tässä kuussa hyvästelin jo Awajin seurakunnan alakoulun englanninkerholaiset, joita ehdin opettaa vuoden verran. Takana on monta hikistä ja hauskaa hetkeä! Viimeisellä tunnilla kaikki muistivat hienosti pitkään harjoitellut tervehdykset ja iloitsin siitä, että oppilaiden taito ja into kielenopiskelua kohtaan on kasvanut.


Helpottuneena ja hieman haikeana jatkan matkaa sydämessä rukous, että raamattuopetushetken opetukset rakastavasta Taivaan Isästä jäisivät tueksi elämänpoluille ja kantaisivat aina taivaan kotiin saakka. Viimeisellä kerralla kerroin pääsiäisen tapahtumista ja Jeesuksen ristinkuolemasta. Se hiljensi hälisevimmänkin oppilaan kuuntelemaan tarkkaavaisesti. Jumala rakastaa meitä niin paljon, että lähetti syyttömän poikansa kuolemaan puolestamme. Ristillä täytettyä työtä ja ylösnousemuksen ihmettä juhlimme tänäkin pääsiäisenä. Lapsille lahjaksi annetut pääsiäismunat kuvaavat uuden elämän ihmettä. Jeesus elää ja on kanssamme!

Kiitos rukouksista, hyvää pääsiäistä!