Kosteissa tunnelmissa

Japanin viides vuodenaika, sadekausi, alkoi toden teolla viikko sitten. On päiviä, jolloin vettä sataa kaatamalla vuorokauden taukoamatta. Väliin mahtuu onneksi poutajaksojakin, jolloin pyykin voi kuivattaa ulkona maan yleiseen tapaan. Ennen kaikkea sadekauden tuntee ihollaan kosteana nihkeytenä, sillä ilman kosteusprosentti on korkea. Kosteus saa aikaan hometta pesutiloihin, ja ruoka pilaantuu tavanomaista helpommin jopa jääkaapissa ollessaan. Esim. keksit on pakko pakata yksittäis-/kaksittaispakkauksiin, sillä avatussa pakkauksessa keksit kostuvat hetkessä.

Kosteus on epämiellyttävää, mutta sen kanssa on vain pyrittävä tulemaan toimeen, jos aikoo tässä maassa elää. Sadekauden on arvioitu jatkuvan heinäkuun loppupuolelle saakka, jolloin lomani alkaa. Tasan kuukauden päästä istun lentokoneessa matkalla Suomeen kesälomalle. Ihana ajatus!

Viikko sitten saimme viettää iloista kahden henkilön kastejuhlaa jumalanpalveluksen yhteydessä. Annoin molemmille kastetuille lahjaksi CD-levyllisen gospelia, ja tänään sain toiselta heistä vastalahjaksi pienen, sievän keksipaketin. Vaikken vastalahjaa odottanutkaan, täällä se kuuluu tapoihin. Ei siis ole ihme, että Jumalan meille valmistama, uskolla vastaanotettava pelastus on monelle vaikea vastaanottaa. "Sitä ansaita ei töin ja toimin, Jumala sen meille lahjoittaa". Vastalahjaksi riittää pelkkä: "Kiitos Jeesus!"

Sen lisäksi, että säestin jumalanpalveluksen virret ja laulut, rukoilin myös kolehdin jälkeisen kiitosrukouksen. Olin kirjoittanut rukouksen etukäteen ja käynyt sen kielikoulussa opettajan kanssa läpi. Haasteet kasvavat koko ajan. Ensi lauantaina minun pitäisi neljän kirkon naisten tapaamisessa esitellä HAT-Koben työpisteen toimintaa. Se on kielipuoli-keltanokka -lähetille aika iso haaste, mutta luulen selviytyväni siitä, kun lasken rimaa ja annan itselleni luvan puhua sillä tasolla, joka nykyisellä kielitaidolla on mahdollista. Sanovat, että ensimmäiset 30 vuotta kielen kanssa on vaikeaa, sitten helpottaa. :)

Kielen kanssa turhautumisia tulee vastaan säännöllisin väliajoin, viimeksi tänään. Sekin on asia, jota on opeteltava sietämään. Jumalanpalveluksen jälkeinen kahvipöytäkeskustelu meni "yli hilseen", kun ihmiset puhuivat nopeasti ja epäselvästi minulle tuntemattomin sanakääntein. Keskustelun ulkopuolelle jääminen antoi kipeän opetuksen ulkopuolisen osasta: tältäkö tuntuu monesta Suomessakin asuvasta ulkomaalaisesta? Uskon, että hekin kaipaavat ja arvostavat sitä, että joku puhuttelee ja huomioi heitä. Pienikin sana tai myötätuntoinen ele riittää. Luulen oppineeni tärkeän läksyn, jota hyödyntää kotimaahan palattuani.

Uudet Taivaallisen perheväen jäsenet.

Japanissa vietetään tänään isänpäivää. Lieneekö juhlapäivä ollut syynä siihen, ettei aamulla pyhäkouluun saapunut lapsia lainkaan. Viikko sitten paikalla oli neljä 3.-4.-luokkalaista koululaista.

Ensin lauletaan, leikitään tai pelataan joku peli...

...ja sen jälkeen hiljennytään kuuntelemaan päivän Raamatun kertomus. Monen japanilaisen kohdalla lapsena pyhäkoulussa kylvetty Sanan siemen on myöhemmin aikuisena johdattanut seurakuntayhteyteen ja Jeesuksen tuntemiseen.

Rakkaat isänpäiväterveiset Suomeen, erityisesti omalle Rainer-isälle eli Papalle!