Toivon lähteellä

Vaikka reilun kuukauden takaisen Itä-Japanin maanjäristyksen vaikutukset Koben seudulla jäivät vähäisiksi, pyhäkoulussa on sen jälkeen käynyt vain muutama lapsi. Toivon alkaessa jo hiipua sitä suurempi olikin ilo, kun viime lauantaina kirkolla järjestettyyn lastentapahtumaan osallistui 18 lasta ja seuraavan aamun pyhäkouluunkin 14 lasta, joukossa myös aivan uusia lapsia. Saamme yhdessä iloita ja kiittää jokaisesta, ja pyytää siunausta lasten parissa tehtävälle työlle, josta vastuuta kantaa paikallinen Yoshidan pariskunta teini-ikäisine lapsineen. Niin monen japanilaisen kohdalla lapsena pyhäkoulussa kylvetyt Sanan siemenet ovat myöhemmin olleet johdattamassa heitä takaisin seurakuntayhteyteen.

Raamattuopetushetki.

Vauhdikas versio "kivi, paperi, sakset"-leikistä eli djankenista.

 Jumalanpalveluksen saarnassa oli mielenkiintoista kuulla japanilaisen puhujan luonnehtivan omaa kansaansa. Japanilaisilla, jotka ovat tunnetusti työtä pelkäämättömiä ja toiset huomioonottavia, on yksi vakava puute: heiltä puuttuu toivo. Toivon puuttuessa edessä on vain pitkä, pimeä tunneli.

Miten palavasti toivonkaan, että moni japanilainenkin saisi löytää elämäänsä sen toivon, lohdun, rauhan ja ilon, joka Jeesuksessa on tarjolla. Hänessä meillä on lunastus, syntien anteeksisaaminen, ja toivo, joka ulottuu kuoleman rajan toiselle puolelle. Tämä lyhyt, suloisenkipeä elämä on vain välivaihe matkalla kohti lopullista päämäärää, Taivaan kotia, jonne Jeesus ristinkuolemallaan aukaisi tien. Rukoilettehan minulle rohkeutta ja oikeita sanoja välittää tätä toivon sanomaa kohtaamilleni japanilaisille.

Pyhäkoululaiset esittivät jumalanpalveluksessa kaksi laulua käsikelloilla. Kuvan pojat saivat soittimet käsiinsä ensi kertaa, ja siihen nähden esiintyminen sujui hyvin. Saa nähdä, miten vetämäni HAT-gospel -kuoron lauluesitys sujuu ensi pyhän pääsiäisjumalanpalveluksessa. :)

Perjantaina istuskellessani lenkin jälkeen rannassa, minua puhutteli ohi kulkenut eläkeläismies, joka oli ollut viereisessä sairaalassa leikkauksen jälkeisessä kuntoutuksessa. Päädyimme keskustelemaan melko pitkään, ja kävi ilmi, että mies oli aikoinaan vihitty katolisessa kirkossa. Uskonasioista hän ei ollut aiemmin kiinnostunut, mutta kertoi kyllä rukoilleensa jumalaa hädän hetkellä. Hänen lähipiirissään on kristittyjä, mutta kutsuista huolimatta hän ei ole kirkossa käynyt. Nyt hän kuitenkin vastasi myöntävästi kutsuuni osallistua jumalanpalvelukseen omassa HAT-Koben kirkossani. Tahdon jättää eläkeläismiehen rukouksiinne ja pyytää itselleni viisautta edetä asiassa.

Keskustelun päätteeksi napattu kuva.

Sain läheisiltäni tiedon, että rakas lemmikki, Peppe-kissa, on nukahtanut ikuiseen uneen. Iäkkään kissan kohdalla kuolema ei tullut yllätyksenä, mutta suru rakkaan perheenjäsenen menettämisestä on silti suuri. Menetyksen kipeyden ymmärtävät vain ne, joilla lemmikkejä on itselläänkin ollut. Kiitollisena muistelen niitä monia vuosia, jotka Peppe sai perheemme ilona viettää.

Peppe lempipaikallaan olkapäällä kesällä 2009.

Hyvää hiljaista viikkoa. "Murhe väistyi, ilo voitti, pääsiäisen aamu koitti."