tiistai 3. tammikuuta 2012

Hyvää uutta vuotta!

Japanissa uusi vuosi on kuin Suomessa joulu konsanaan. Virastot ovat suljettuina useamman päivän, bussit ajavat sunnuntaivuoroja, ihmisillä on työstä vapaata ja mahdollisuus lyhyeen lomaan. Monet palaavat synnyinseudulleen sukulaisia ja ystäviä tapaamaan.

Kun uudenvuodenpäivänä matkasin junalla kirkkoon, monet perheet olivat matkalla temppeliin uuden vuoden ensimmäiselle hatsumode-käynnille. Aikaisempina vuosina kirkossa on ollut väkeä vähänlaisesti, mutta tällä kertaa peräti neljä ei-kristittyä osallistui jumalanpalvelukseen, heistä yhdelle kokemus oli ensimmäinen.

Joulunaika ja vuodenvaihde ovat olleet työteliästä aikaa, mutta kaikesta on kiitollinen mieli. Tänään suunnistan viikoksi lomalle Australian kesään.

Siunausta uudelle alkaneelle vuodelle!