Joulutauon jälkeen suomen kieltä opiskelemaan on tullut useita uusia oppilaita. Tasoryhmiä on nyt kolme, joten kirkon eteinenkin on otettu käyttöön opetustilaksi. Motiivina suomen kielen opiskelulle on suunnitteilla oleva matka maahamme; revontulten näkeminen on monen japanilaisen haave. Kasvua on tapahtunut myös lasten muskarissa, jossa lasten (ja mukana olevien äitien) määrä alkaa hipoa jo ylärajaa, jolla kerhoa voi pyörittää.
Viime pyhänä jumalanpalvelukseen osallistui jälleen muutama ensikertalainen - se on aina iloinen asia. Vailla säestysvastuuta saatoin istua ja jutella vieressäni istuneen rouvan kanssa, joka halusi tulla tutustumaan kirkkoon. Annoin hänelle lahjaksi Raamatun, ja kutsuin mukaan uudemmankin kerran - kätketään hänet rukouksiin. Muistattehan myös erästä kieliryhmäläistä, jota on kohdannut raskas menetys - pyydetään hänelle ja hänen perheelleen Taivaallista lohdutusta.
Jumalanpalveluksen jälkeen pidimme seurakunnan vuosikokouksen. Yksi kevään suuria asioita ja taloudellisa haasteita on hautapaikan ostaminen yhdessä Rokko Islandin seurakunnan kanssa. Tarvittavasta summasta uupuu vielä paljon, mutta saamme pyytää ja luottaa siihen, että riittävä rahamäärä saadaan kokoon.
Kuluva vuosi tuo tullessaan seurakunnan työntekijävaihdoksen, kun sekä Pihkalat että minä palaammme kesällä Suomeen. Työtä jatkaa onneksi Savosen perhe, joka on jo tammikuun alusta lähtien osallistunut jumalanpalveluksiin HAT-Kobessa. Anssin kielikoulu on loppusuoralla, ja vastuunotto seurakunnasta tulee olemaan iso mutta mielekäs haaste. Kaarina antaa jo nyt arvokkaan työpanoksen muskarin pidossa ja jumalanpalvelusten säestämisessä. Ammattipianistille seurakunnan lahjoituksena saama vanha piano on tärkeä kapine, joka mahdollistaa myös klassisen musiikin konserttien järjestämisen kirkolla. Ensi kuusta alkaen minun on puolestani mahdollista vierailla Awajin seurakunnassa kerran kuussa ja antaa säestysapua sinne.
Viime lauantaina oli vuosi sitten kuolleen seurakuntamme jäsenen muistotilaisuus. Säestin virret ja Jorma-pastori piti puhuttelevan muistopuheen. Tilaisuuden jälkeen siirryimme hotelliin lounaalle. Ripeästi vaihtuvien pienten ruoka-annosten lomassa oli mielenkiintoista keskustella omaisten kanssa. Kimonopukuisten tarjoilijoiden tarjoilema usean ruokalajin "kaiseki-ryori" eli japanilainen gourmet-ruoka oli minulle ensimmäinen laatuaan, ja siksikin mieleenpainuva kokemus. Japanilainen syö myös silmillään, joten jokainen annos oli tarkkaan harkittu astioineen, asetteluineen ja värimaailmoineen. Vastapäätä istunut vanhempi rouva tarjosi auliisti apuaan ruokien nimeämisessä ja pöytätapojen opettamisessa. Hän mm. korjasi tapaani pidellä riisikuppia, mutta huomasi sitten innostuneensa ehkä hieman liikaa opettajan roolistaan. :)
Tämänviikkoista johtokunnan kokousta varten riitti valmisteltavaa, ja itse kokous oli pitkä, sillä siinä käsiteltiin mm. viime vuoden toimintakertomus ja ensi vuoden toimintasuunnitelma sekä budjetti. Tänään puolestaan suurin osa työpäivää kului ajokorttia uusiessa, sillä Japanissa kortti myönnetään vain kolmeksi vuodeksi kerrallaan. Jaksoin kärsivällisesti odottaa viraston avautumista reilun tunnin (oma vika, kun en huomannut tarkistaa aukioloaikoja), jonotin luukulta toiselle, ja lopulta näkötestin sekä valokuvauksen jälkeen minut ohjattiin luentosaliin, jossa kuuntelin kahden tunnin (!) mittaisen luennon turvallisesta liikennekäyttäytymisestä. Luennon päätteeksi sain valmiin kortin kouraani.
Pitkä luento kuului niille, joilla oli tilillään viiden vuoden sisällä tehtyjä liikennerikkomuksia (rikkeettömät selviävät 30 minuutin luennolla). Koska uusin ajokortin ensimmäistä kertaa (tai koska olen ulkomaalainen), minutkin istutettiin samalla luennolla. Ei se kokonaan hukkaan heitettyä aikaa ollut, mutta olisin voinut käyttää ajan tehokkaamminkin, ja siksi olin hiukan harmissani. Pitkään eristyksissä olleen saarivaltion asukkaiden suhtautuminen ulkomaalaisiin on edelleen melko epäluuloista...Onneksi Jumala ei erottele meitä kansallisuuden, ihonvärimme tai asemamme perusteella eikä muistele rikkomuksiamme, vaan ne ovat täydellisesti anteeksiannetut Jeesuksen ristinkuoleman tähden!
Kaiken edellä kuvatun lisäksi olen pyörittänyt normaalia viikko-ohjelmaa. Villakoirat vilistävät pitkin kodin lattiaa ja joitakin ei-niin-kiireellisiä asioita on ollut pakko lykätä hamaan tulevaisuuteen. Takki on iltaisin ollut tyhjä, mutta Jumala on varustanut uutta päivää varten kaikella tarvittavalla, ja usein ilo ja kiitosmieli on annettu kaupanpäällisiksi. Kiitos sinulle, joka kuljet rukouksin rinnalla, ne kannattelevat!
