Ehdin olla kaksi kokonaista viikkoa opettajan työssä ennen joululomaa. Ei ole helppoa hypätä liikkuvaan junaan, mutta selvisin. Vaikka tuntuma opettamiseen on säilynyt, uuteen työympäristöön, työyhteisöön ja lähes sataan oppilaaseen tutustuminen vei mehut ja osittain yöunet. Kouluissa on otettu käyttöön uusi, sähköinen viestintäjärjestelmä, jonka avulla tiedot esim. poissaoloista ja läksyunohduksista välittyvät kodin ja koulun välillä. Työn vaativuus on kasvanut entisestään, enkä tällä hetkellä koe, että haluaisin palata pysyvästi opettajan työhön. Olen kuitenkin kiitollinen annetusta mahdollisuudesta.
Vietin joulun läheisteni seurassa. Monet saamani joulukortit ja muutamat paketit Japanista ilahduttivat mieltä. Iloitsin mahdollisuudesta viettää kotoinen joulu jouluruokineen, hautausmaakäynteineen ja joulukirkkoineen. Vaikkei Suomeen asettuminen ole ollut helppoa, olen ollut kiitollinen voidessani tavata läheisiäni useammin. Tänäänkin kävin juhlimassa kummityttöni syntymäpäivää.
![]() |
| Kummi ja kummityttö uuden viuhkan kanssa. |
Välipäivinä sain vieraakseni japanilaisen tuttavapariskunnan, jonka häihin osallistuin vuosi sitten. Emi-rouvalle matka Suomeen on jo kolmas, mutta Hideyuki-aviomiehelle ensimmäinen. Teimme tuliaisostoksia Marimekon ja Iittalan liikkeissä, söimme ja saunotin vieraat ystäväperheen luona, ja kävimme kävelemässä meren jäällä Raippaluodossa. Kokemus oli vieraille ainutlaatuinen ja ihmeellinen.
![]() |
| Onko siellä kalaa..? |
![]() |
| Vieraat kertoivat nauttineensa kauniista maisemista ja jouluvaloista, sekä ystävällisistä ihmisistä. |
![]() |
| Lounaalla läheisteni kanssa. |
Mitäköhän ihmeellistä uusi vuosi tuo tullessaan Sinulle ja minulle?
Siunausta vuoteen 2013!




