Suuri työmäärä on jo takana Awajin seurakunnassa, kun uutta kirkkorakennusta on suunniteltu huolella. Nyt, kun rakennuslupa on saatu, päästään aloittamaan perustuksen teko ja sen jälkeen varsinainen rakentaminen. Jos kaikki sujuu suunnitelmien mukaan, uuden kirkkorakennuksen vihkiäisiä vietetään ensi toukokuussa! Olen iloinen, että saan seurata rakennusprojektia aitiopaikalta käydessäni kahdesti kuussa Awajilla säestämässä jumalanpalveluksen.
| Awajin seurakunnan alttari ja sen takana seinällä Jeesuksen sanat: "Minä olen tie, totuus ja elämä." Joh. 14:6 |
Viime pyhänä vietimme HAT-Koben seurakunnan 5-vuotisjuhlajumalanpalvelusta. Kirkkokahveilla muistelimme vaatimatonta alkua kurssikeskuksen luentosalissa ennen kuin toiminta siirtyi nykyisiin vuokratiloihin. Läsnä oli useita toiminnan alusta saakka mukana olleita. Toimintapiirien osallistujamäärä on kasvanut vuosi vuodelta, ja lauantain lastentapahtumaan osallistui peräti 60 lasta, mikä taitaa olla uusi ennätys. Uusia opiskelijoita aloitti myös suomen kielen opintoryhmässä, kun opiskelu jatkui kesätauon jälkeen. Jumalanpalveluksiin on kuitenkin osallistunut laihanlaisesti väkeä. Saamme yhdessä rukoilla siunausta seurakunnan työlle jatkossakin, ja pyytää, että uusia tulokkaita rohkaistuisi mukaan myös seurakunnan kokoontumisiin sunnuntaisin.
| Puolitoista vuotta sitten HAT-Koben seurakunnassa kastettu rouva piti jumamalnpalveluksessa rohkaisevan todistuspuheen. |
Syyskausi on polkaistu reippaasti käyntiin, kun viime viikolla käynnistyivät kaikki toimintapiirit ja suomikoulu, ja kokoustimme myös lähetyksen johtokunnan kanssa. Kuumuus on onneksi hellittänyt, ja ihmiset alkavat elpyä kesän jäljiltä. Kalenteri näyttää melko tiiviiltä, mutta samalla edessä avautuvat näköalat ja mahdollisuudet tuntuvat innostavilta. Kiitos sinulle, joka kuljet rukouksin rinnalla!
Työ vieraalla kielellä vaatii edelleen ponnistelemista ja uusien kynnysten ylittämistä. Onneksi Jumala on luvannut olla kaikessa mukana. Hän tietää ne moninaiset haasteet, joita evankelioimis- ja seurakuntatyö Japanissa sekä elämä vieraassa maassa pitävät sisällään. Häneltä saamme pyytää viisautta, taitoa, rohkeutta ja kestävyyttä pitää esillä elämän Sanaa, ja luottaa siihen, että Hän antaa kasvun ajallaan. Kunpa alkanut syksy saisi olla uuden elämän alku monen japanilaisen elämässä!