Huhtikuu on uusien alkujen aikaa ja maaliskuussa taas yksi jakso tuli päätökseen. Työalalla muutaman kuukauden palvelleet kansainvälisyyslinjan opiskelijat Mattias ja Tatu ovat palanneet Suomeen. Huomisesta alkaen vastuutehtäväni muuttuvat niin, että sunnuntaisin kierrän Nishinomiyan lisäksi HAT-Koben ja Awajin seurakunnissa. Perjantai-illan kielipiirit vaihtuvat Nishinomiyasta Awajin seurakunnassa palvelemiseksi, joten hyvästelin sekä englannin että suomen kielen opiskelijat. Iloitsen siitä, että ainakin yksi opiskelija on luvannut tulla sunnuntain jumalanpalvelukseen minua tapaamaan jatkossakin.
Yhteistyökirkon vuosikokouksessa oli myös aika kiittää neljä vuotta presidenttinä palvellutta Matsumura-senseitä. Uudeksi presidentiksi valittiin Rei Nagata, joka pyysi esirukousta puolestaan oman Himejin seurakunnan ja uuden vastuutehtävän hoitamiseksi. Tarkemmin vuosikokouksen annista voit lukea Suuressa mukana-sivuilta.
Huhtikuussa aloitan uuden pestin Koben luterilaisen Raamattukoulun musiikin opettajana. Jatkossa laulatan opiskelijoita kerran viikossa, ja uusi tehtävä tuntuu sekä mieluisalta että jännittävältä!
Viime pyhänä iloitsimme Jeesuksen ylösnousemuksesta ja samalla hyvästelimme Liivolat, jotka muuttivat Shikokun saarelle Ananin seurakunnan työntekijöiksi. Palmut palaavat Nishinomiyan seurakuntaan, joten työ jatkuu vaikka työntekijät vaihtuvat. Kiitos, että olet työssä mukana, rukouksin, taloudellisesti ja yhteyttä pitämällä!