Eilen vietimme lähetyskurssilaisten viimeistä yhteistä iltaa juttelun ja napostelun merkeissä, muutama jouluvirsikin veisattiin. Pientä haikeutta oli ilmassa, vaikkei suurta surua sentään ollut kenenkään rinnassa havaittavissa. Vaikuttaa siltä, että kaikilla on ollut niin kiire lähtövalmisteluiden ja muiden asioiden parissa, ettei lähdön läheisyyttä ole ehtinyt jäädä tunnetasolla pohtimaan. Sen aika on ehkä myöhemmin. Itsestäni tuntuu, että tein lähtemiseen liittyvän surutyön jo aiemmin. Elämä jatkuu ja suunta on eteenpäin meistä jokaisella siihen työhön ja tehtävään, johon Jumala on kutsunut ja johdattanut. Olen äärettömän kiitollinen kuluneesta syyslukukaudesta! Se on ollut kasvun ja levon aikaa. Tunnen olevani valmis jättämään Ryttylän rauhallisen välisataman taakseni, jos koskaan voi valmis olla. Luotan siihen, että Jumalan iankaikkiset käsivarret kannattelevat niin myötä- kuin vastamäessä. Muutamalle perheelle heitin jo lopulliset hyvästit, mutta muutaman näen vielä, kun palaan vuodenvaihteessa viikoksi Ryttylään. Saa nähdä milloin näemme seuraavan kerran toisemme Suomessa, voi mennä pitkäkin aika, kunnes osumme lomalle yhtä aikaa... Mutta jälleennäkemisen toivo elää!
Lähden tänään joulunviettoon Pohjanmaalle ja vien mennessäni suurimman osan tavaroista. Melkoinen määrä kasseja ja pusseja odottaa pikku-Puntoon pakkaamista keittiön ja eteisen lattialla. Onneksi autoni on aiemminkin osoittautunut melkoiseksi tilaihmeeksi! Ajelen ensin Turkuun kuuntelemaan Irene-siskoni kuoron joulukonserttia, ja jatkan sieltä huomenna Vaasaan.
Arrythmics-kuoro joulukonsertissa Turun tuomiokirkossa 14.12.2007. Itsekin laulaisin kernaasti jossain kuorossa pitkän tauon jälkeen!Vanhempani lähtevät Punaisenmeren risteilylle, joten saan viikon verran asustella yksin Peppe-kissan kanssa ja setviä tavarapaljouttani kaikessa rauhassa.
"Yhdessä koimme pienen hetken elämää. Jumalan rakkaus sydämiä lämmittää. Hetki haihtuva on, mutta muuttumaton Jeesus Kristus aina vierellemme jää."
