Tämä päivä on kulunut hissukseen laukkuja tyhjentäessä ja pyykkiä pesten. Kuukauden poissaolon jälkeen olin unohtanut, mitä nappia pesukoneessa piti painaa. Onneksi kokeilemalla oikeat napit löytyivät ja sain monta koneellista matkapyykkiä pestyä. Pyykit kuivuivat ennätysnopeasti ulkona parvekkeella auringossa ja tuulessa. Ilokseni kosteus ei ole tehnyt tuhojaan asunnossa poissaollessani. Eilen illalla koin kauhunhetkiä, kun makuuhuoneen kuuleri ei käynnistynyt. Kaukosäätimen pattereidenvaihtokaan ei auttanut, mutta onneksi kokeilin vielä olohuoneen kuulerin pattereita ja johan alkoi masiina puhaltaa viileää ilmaa, yokatta! eli mikä helpotus! Kollegaperhe palasi suomi-lomalta, ja sain heidän mukanaan kaivattuina suomi-terveisinä ruisleipää, lehtiä ja namia. :)
Ohessa lyhennelty matkapäiväkirjani valokuvien kera loman tarkemmasta sisällöstä kiinnostuneille.
22.7. Hullunrohkeasti lähdimme matkaan, kaksi kielipuolta naisihmistä, henkilöautolla kohti kesälomanviettopaikkaa. Korkeimman suojeluksessa sekä navigaattorin ja avuliaiden japanilaisten avulla pääsimme perille välietappiimme Kanazawaan, jossa yövyimme. Matkalla ihastelimme Japaninmeren rannikkoa, komeita vuorimaisemia sekä japanilaisen puutarhan yksinkertaista kauneutta.
23.7. Suuremmitta kommelluksitta sujuneen ajomatkan jälkeen saavuimme Nojiriin hyvissä ajoin ennen sovittua aikaa, mökin avulias isäntä kävi esittelemässä asumiseen liittyviä asioita. Mökkimme on vaatimaton, mutta viihtyisä ”norjalainen hiihtomaja”. Täällä on Nishinomiyaan verrattuna ihanan viileää! Nukkuessa tarvitsee jopa peittoa!
25.7. Aamun rutiinit hakevat vielä muotoaan: joka päivä pitää vesitankki täyttää eli hana täytyy käydä avaamassa n. 250 metrin päässä ja sulkea n. 30 minuutin päästä. Samalla on hyvä täyttää juomavesipullot kaupungista tulevan veden ottopisteessä (vesisäiliössä seisova vesi ei ole juomakelpoista). Juomaveden eteen nähtävä vaivannäkö auttaa taas arvostamaan sitä, kun hanasta saa juomakelpoista vettä!
26.7. Heräsin jo seitsemän jälkeen ja lähdin ulos reippailemaan sekä tutustumaan lähiympäristöön. Hakuammunnalla etsiydyin rinnettä alaspäin ja päädyinkin lopulta rantaan (kuukauden aikana alue lukuisine polkuineen tuli hyvinkin tutuksi). Paluumatka rinnettä ylös sai hien virtaamaan, nyt ymmärrän, miksi sanotaan, että Nojirissa kunto kasvaa! Illalla kävimme kylällä katsomassa ilotulitusta eli hanabia. Väkeä oli kokoontunut paikalle runsaasti eväin sekä retkihuovin ja –tuolin varustautuneina. Itse ilotulitus kesti taukoineen n. 45 minuuttia. Tuli hiukan mieleen huvilakauden päättäjäiset Suomessa – tosin niissä juhlissa elokuun lopussa sää on huomattavasti viileämpi (ja usein sateinen), nyt tarkeni hyvin t-paidallakin.
27.7. Ensimmäinen sunnuntai Nojirissa. Sunnuntaisin on rannassa englanninkielinen ”worship”. Hartaus oli hyvin amerikkalainen: laulettiin amerikkalaisesta virsikirjasta, rukoiltiin, luettiin Raamattua ja kuunneltiin puhe, kaikki englanniksi. Japanin kieleen verrattuna ymmärsin suurimman osan kuulemastani, mutta suomenkielistä jumalanpalvelusta on silti ikävä! Paikalla on paljon amerikkalaisia ja meitä suomalaisia ja muita kansallisuuksia jonkin verran, myös japanilaisia enenevässä määrin.
29.7. Heräsin sateen ropinaan. Katosta vuoti vettä sisään, jouduin hakemaan toisenkin kattilan vedenkerääjäksi aiemman lisäksi. Sytytin tulen kamiinaan tuomaan hiukan lohtua sateiseen aamuun. Pyydystin ensimmäisen ”hyppy-heikin” sisältä ja saatoin sen ulos. Ruma ja iso (mutta onneksi harmiton) otus!
31.7. Lähdettiin liikkeelle ennen kymmentä, minä kartanlukijana ja Tiina ratissa. Ilman kunnon karttaa liikkuminen oli hakuammuntaa, mutta oli oikeastaan hauskaa edetä sillä ajatuksella, että ”katsotaan mihin päädytään”. Päädyimme ajamaan kapeaa ja mutkaista tietä vuorta ylöspäin. Pakollinen WC-tauko ohjasi meidät alueelle, jolla oli merkittyjä polkuja. Reippailimme polkuja pitkin toista tuntia ja ihastelimme japanilaisen metsän kauneutta. Paluumatkalla paikansimme itsemme navigaattorin avulla, ja päädyimme lopulta katsomaan pientä vesiputousta, joka oli alun perin määränpäämme. Ohitimme aiemmin putoukselle johtavan tienhaaran – kyltit kun oli kirjoitettu vain kanjeilla! Matkalla sai taas runsaasti lisämotivaatiota kanjien opiskeluun, jos mielii osata lukea ympäröiviä kylttejä…
2.8. Teimme retken Naganoon, jossa oli KUUMA! City-elämää ei ollut lainkaan ikävä. Kävin katsomassa kuuluisaa buddhalaistemppeliä ja Tiina kävi taidemuseossa. Sitten ajettiin asemalle turisti-infoon hakemaan englanninkielisiä karttoja, ja käytiin Maku Donarudo:ssa (eli Mac Donaldsissa) syömässä. Illalla kävin rannassa kuuntelemassa tokiolaista Bach-kuoroa. Kuoro lauloi japaniksi eikä saksaksi, mikä oli pieni pettymys. Musiikki sai kaipaamaan omia kuoroaikoja ja luotaamaan kaikkea sitä, mistä luovun eläessäni Japanissa. Mutta luopuessani saan paljon uutta tilalle ja Jumalan suunnitelmassa on paras paikka olla. Konsertin jälkeen kävimme kollegaperheen mökissä SAUNOMASSA ihan oikeassa suomalaisessa saunassa sekä syömässä iltapalaksi suomi-herkkuja eli ruisleipää, juustoa ja metvurstia.
4.8. Tuhruinen sadepäivä. Hiljaiseloa kirjan äärellä… Useampi kirja tuli luettua loman aikana ja muutama leffakin katsottua.
6.8. Retkipäivä. Ajoimme n. 25 kilometrin päähän Togakushin kylään. Parkkeerasimme auton ja lähdimme kävelemään metsän läpi kohti kuuluisaa jinjaa eli shintolaistemppeliä. Lopussa odotti lähes kilometrin mittainen setrikuja, jonka puut olivat 30 metriä korkeita. Kujan jälkeen oli kavuttavana vielä monta askelmaa ylös vuorelle, nousu nostatti kunnon hien pintaan. Paikalla retkeili myös paljon japanilaisia, mm. muutama koululaisryhmä. Ajoimme kylään ja etsimme ruokapaikan, jossa maistelimme kuuluisaa sobaa (kylmiä tattarinuudeleita).
9.8. Kesän upein päivä! Ilma oli kirkas, järveä ympäröivät vuoretkin erottuivat selvästi. Aurinko paistoi lähes pilvettömältä taivaalta, mutta tuulen ansiosta ei ollut liian kuuma. Heräsin varhain, keitin puuroa aamupalaksi, pakkasin uimarepun ja lähdin rantaan. Ranta ja järvi on kaunis! Oli ihanaa uida sopivan vilpoisessa vedessä ja nauttia auringon lämmöstä iholla.
11.8. Aamulla lähdimme vuorenvalloitukseen tavoitteena nousta Mt. Hiuchille (korkeutta rapiat 2400 metriä, josta autolla pääsi ajamaan 1300 metriin). Reitti ja matkan pituus osoittautuivat kuitenkin liian vaativaksi meidän kevyille varusteille ja eväille. Eteneminen louhikkoista ja juurakkoista vuorenrinnettä kapeaa polkua pitkin sujui hitaasti ja vaivalloisesti. Kahdessa ja puolessa tunnissa emme saavuttaneet edes matkan puoliväliä… Reitillä vastaan tulleet japanilaiset retkeilijät vaikuttivat hiukan yllättyneiltä tavattuaan kaksi ”gaijinia” eli ulkomaalaista vuorella. Paluumatkalla eräs mies tiedusteli kotimaatamme ja ilahtui kuullessaan meidän olevan suomalaisia. Mies kertoi käyneensä viidesti Suomessa ja alkoi erottuamme selittää innokkaasti tovereilleen Suomesta, joka on "joulupukin, muumien ja Sibeliuksen maa". Päivän kruunasi käynti onsenissa eli kylpylässä. Onsen oli avoin ulkoilmaan ja illan hämärtyessä saattoi ihailla tähtitaivasta. Etsin katseellani Otavaa ja lähetin mielessäni terveisiä Suomeen. Vaikka iloitsenkin elämästäni Japanissa, tuntuu välillä raskaalta elää niin kaukana erossa läheisten ja ystävien arjesta.
13.8. Ihanaa, miten päivä voi yllättäin saada odottamattomia käänteitä! Aamulenkiltä palatessani törmäsin vuokraisäntäämme, joka tiedusteli halukkuuttamme lähteä purjehtimaan. Pesin koneellisen pyykkiä, täytin vesitankin ja söin lounaaksi eilistä keittoa ennen kuin laskeuduin kello yhdeksi rantaan. Vuokraisäntämme olikin pyytänyt ystäväänsä viemään meidät vesille hiukan isommalla veneellä. Ystävä osoittautui japanilais-amerikkalaiseksi businessmieheksi, joka on lomaillut Nojirissa jo toistakymmentä vuotta. Cruisailimme järvellä reilun tunnin ajan, oli mukavaa nähdä maisemia järveltä käsin.
15.8. Piknikkipäivä. Kello 15 kokoontui golfkentälle noin parisataa lasta ja aikuista. Ensin oli juoksu- ym. kisoja, joiden jälkeen oli määrä syödä eväitä. Sade yllätti kuitenkin juuri ennen evästelyä, joten siirsimme suomalaisten piknikin mökkimme lattialle.
17.8. Syksyfiilis! Tänään sai laittaa farkut ja fleecen kirkkoon, että tarkeni. Ilma on siis viileä ja sateisen harmaa. Melkein jo kaipaa Nishinomiyan lämpöä…Tänään kirkossa antoi koskettavan todistuksen uskoontulostaan vastakääntynyt japanilainen pariskunta. Juttelin myös amerikkalaisen 82-vuotiaan entisen lähetin kanssa, joka edelleen käy kesäisin Nojirissa. Hän oli kovin liikuttunut siitä, että yhä uudet lähetit saapuvat työhön Japaniin. Työntekijät vaihtuvat, mutta työ jatkuu!
18.8. Herra lahjoitti vielä kauniin viimeisen päivän! Ihastelin aamulenkillä kirkasta taivasta ja komeasti erottuvia vuoria. Aamupalan jälkeen pakkasin rantarepun ja matkasin alas rantaan vielä viimeiselle uinnille. Kapusimme rinteen yhdessä Tiinan kanssa viimeistä kertaa ylös. Sitten söimme viimeisestä kertaa lounasta kuistilla ja joimme siellä viimeiset iltapäiväkahvit. Kaikki siis viimeistä kertaa, sillä huomenaamulla suuntaamme auton nokan kohti Nishinomiyaa. Hieman haikealta tuntuu jättää kesäparatiisi taakseen. Voin kuvitella palaavani tänne toisenakin kesänä, olo on rentoutunut ja levännyt. Mökki on siivottu, vielä pitäisi pakata omat tavarat kasaan. Kiitosmielellä antoisasta lomasta!
