Lomalta palatessani yllätyin iloisesti siitä, että ilma ei ollut enää väsyttävän kuuma. Viikon verran pelkällä ristivedolla ja tuulettimella on pärjännyt mainiosti, eikä ilmapumppuviilentimiä ole tarvinnut juurikaan käyttää. Suomalaisittain kesäsää on ollut parhaimmillaan, mutta japanilaiset ovat uutisia myöten ihmetelleet harvinaisen "viileää" ja epävakaista säätä (säästä puhuminen on täällä kuten monessa muussakin maassa yleinen ja suositeltava "small talk"-aihe). Nyt sää näyttää jälleen "normalisoituvan". Aamuisen sateen jäljiltä koulusta palatessa ilma oli kuin kuumankosteassa kasvihuoneessa. Lyhytkin viileämpi jakso tuntui silti kuin Taivaan lahjalta!
Kieliopintojen jatkaminen tutussa ryhmässä ja tuttujen opettajien johdolla on sujunut melko kivuttomasti. Koulusta palatessa olen ollut kuitenkin sen verran väsyksissä, että päiväunet ovat olleet paikallaan ennen läksyihin paneutumista. Tänään pidimme "puheen" eli luimme kesälomaläksynä olleen kirjoitelman vuorollamme ääneen. On ihana huomata, miten korva on jo tottunut seuraamaan opettajan puhetta, eikä ymmärtäminen vaadi jatkuvaa pinnistelyä. Kanjien kanssa pitäisi tehdä kuitenkin paljon töitä, ja niiden kertaamiseen ja opetteluun yritän paneutua enemmän. Pelkillä kana-merkeillä kun ei valitettavasti pärjää, vaan kyetäkseen lukemaan sanomalehteä, kylttejä tai mitä tahansa kirjallista tuotosta, kanjeja on osattava. Kahden vuoden mittainen kielikoulu on siis välttämätön (ja senkin jälkeen opiskelu jatkuu töiden ohessa, kokeneet konkarit sanovat että vasta 30 vuoden jälkeen japanin kieltä alkaa "osata"...). Lähetyskurssikaverini, joiden sijoituspaikka on Keski-Aasiassa, päättivät kesällä oman kielikoulujaksonsa, heillä se vaihe kesti vain puoli vuotta. Niin ovat työalat (ja kielet) erilaisia.
Sain postitse äitini lähettämänä uutta musiikkia kuunneltavaksi (pieni levyvalikoimani alkaakin olla puhkikuunneltu) ja hiukan suomi-maistiaisia, ne piristivät. Täällä kaukana kuulumiset ja postilähetykset tuottavat ison ilon! Toinen iloinen asia on, että lähettisihteerini perheeseen on syntynyt kolmas lapsi. Lämpimät onnittelut ja Taivaan Isän siunausta pikku-Iirikselle!