Viimeiset pari viikkoa ovat olleet ohjelmaltaan niin tiiviitä, etten ole juurikaan ehtinyt aloittaa jouluvalmisteluja. Lauantaina etsin adventtikynttelikön joulukoristelaatikon kätköistä ja asetin sen keittiön pöydälle. Eilen sai jo sytyttää 1. kynttilän! Siirsin myös Suomesta tuomani sähkökynttelikön työhuoneen ikkunalaudalle, josta se näkyy ulos kadulle. Japanissa vastaavia kynttelikköjä ei juurikaan ole, mutta monenkirjavat valo- ja joulukoristeet ovat ilmestyneet kauppoihin ja talojen pihoille. Erään koulun lähellä olevan pikkuputiikin näyteikkunasta bongasin jopa pienen seimiasetelman! Parhaillaan kuuntelen netin kautta Jouluradiota, joka soittaa monipuolista joulumusiikkia läpi vuorokauden - iso ilo ulkosuomalaiselle!Eilen kirkossa pidin todistuspuheen (suomeksi, puhe tulkattiin japaniksi). Alunperin minun piti laulaa, mutta kurkkukipu vei lauluäänen mennessään, ja näin jälkeenpäin ajateltuna se tuntuu ihan Jumalan johdatukselta. Kerroin lyhyesti oman tarinani uskoontulostani, ja se näyttää puhutelleen paikallisia. Kiitän Jumalaa siitä, että elämästäni löytyy yhtymäkohtia, joihin japanilainenkin voi samaistua, ja että Jumalan toiminta yksittäisen ihmisen elämässä voi puhutella ja rohkaista muitakin. Ensimmäisen adventin ja uuden kirkkovuoden alun huomasi Seppo-sensein puheesta ja kauniista, punaisista alttarivaatteista, mutta Hoosianna-hymniä ei laulettu. Lopuksi kuoro esitti kuitenkin reippaan "Rejoice"-laulun. Saamme iloiten jäädä odottamaan Vapahtajan syntymän juhlaa!
Eilen vietettiin myös Kansain alueen suomalaisten itsenäisyysjuhlaa. Pieneen juhlatilaan kokoontui toistasataa juhlavierasta, joista suurin osa oli japanilaisia Suomen ystäviä, meitä suomalaisia oli joukossa pieni vähemmistö. Laulujen ja musiikkiesitysten, puheiden ja arpajaisten jälkeen saimme nauttia suomalaisen voileipäpöydän antimista. Ruisleipä ja karjalanpiirakat maistuivat ainakin suomalaisille, ja saipa niitä ostaa mukaankin kotiinviemisiksi. :)
Koulua on jäljellä vielä tämä ja ensi viikko, sitten alkaa kuukauden mittainen joulutauko. Aion jatkaa omaehtoista opiskeltujen asioiden kertaamista, erityisesti kanjit vaativat työstämistä. Ohitimme viime viikolla 300 sanamerkin rajapyykin, mutta läheskään kaikki eivät ole vielä ulkomuistissa... Tänään opiskelimme kanjin, jonka piirtäminen vaatii 20 eri viivaa/vetoa - tähän astinen ennätys! Sanamerkin piirtämisen lisäksi kanjin merkitys erilaisine sanayhdistelmineen vaatii melkoista ulkoaopettelemista, ja vasta lukuisten toistojen jälkeen merkit vähitellen painuvat muistiin. Työmaata riittää kanjien lisäksi myös joulunajan tilaisuuksien säestämisessä ja säestettävien laulujen harjoittelussa. Mutta se on mukavaa puuhaa!
Tunnelmallista adventtiaikaa!
