Kolmatta iltaa ulkoa kantautuu outoa kilkutusta, kuin puisia rytmikapuloita lyötäisiin yhteen. Aikani kilkutusta kuunneltuani kurkin keittiönikkunasta ulos kadulle ja näin seuraavaa: joukko lapsia ja aikuisia vaeltaa jonossa kotiympäristöni katuja ja huutelee kilkutuksen lomassa varoituksia. Aluksi luulin, että asia liittyy lähestyvän uuden vuoden shintolaisiin tapoihin ja että "metelöimällä" yritetään karkottaa pahoja henkiä tms. Nyt hymyilyttää oma tulkintani, sillä kokenut kollega paljasti todellisen syyn. Kilkuttelu ei liity uskontoon millään muotoa, vaan sillä on tarkoitus muistuttaa ja varoittaa ihmisiä tulenkäytön vaaroista - kylmän kauden alettua avotulta kun käytetään kodin lämmitykseen. Taitaisi "kodinturvajoukoille" olla käyttöä Suomessakin, lehdistä saa aina joulunaikaan lukea valitettavista tulipaloista... Japanissa siis huolehditaan yhteisvastuullisesti asukkaiden turvallisuudesta.Oli mukavaa tänään astua tuttuun Nishinomiyan kirkkosaliin, joka kuhisi elämää! Kirkkoon oli saapunut vierailijoiksi kolme lapsiperhettä, joista yksi Suomesta saakka. Lisäksi jumalanpalvelukseen saapui yksi uusi kävijä, kaiken kaikkiaan paikalla oli 18 aikuista ja 7 lasta! Oli mukava seurata, miten paikallinen vastuunkantaja kertoi kuvien avulla lapsille elävästi Nooan tarinan. Lapset saivat lahjaksi hienot raamatun kertomuksiin liittyvät tehtäväkirjat, jotka vaikuttivat mieleisiltä. Kirkkokahveilla oli virkistävää jutella suomi-vieraiden kanssa omalla äidinkielellä. On aina hienoa saada kirkkoon vieraita ja erityisen hienoa tavata omia maanmiehiä - he kun ovat välimatkan vuoksi melko harvinaisia vieraita täällä. Voi miten toivoisin, että kielitaitoni riittäisi jo sujuvaan jutusteluun japanin kielellä! Vaikka ymmärränkin paljon, oman puheen tuottaminen tuntuu edelleen tuskallisen vaikealta. Mutta jatkan opiskelua ja yritän olla kärsivällinen. Ei sujunut Nooaltakaan arkin rakentaminen hetkessä, ja samoin kuin Nooa toimi Jumalan Sanan varassa, luotan minäkin Jumalan lupaukseen siitä, että hän varustaa työhön kaikella tarvittavalla - myös riittävällä kielitaidolla. Tänään jaksoin jo tarttua lomaläksyihinkin ja aloitttaa niiden teon.
Huomenna 40-vuotisjuhlille Tokushimaan!