Jaoin viikon koulupäivien aikana opettajille pieniä suomi-lahjoja. Kaikki tuntuivat ilahtuvan lahjasta, ja samalla sain kertoa lahjaan kiinnitetyn joulukortin ja siinä olevan seimi-asetelman avulla Jumalan meille ihmisille antamasta parhaasta Jeesus-lahjasta. Kylvän elämän sanan siementä siellä missä voin, ja toivon, että Jumala antaa ajallaan kasvun ja sadon!
Ennen kotiin lähtöä saimme opettajalta vinon pinon lomaläksyjä - japanilainen käytäntö, jota minun on vieläkin vaikea niellä... Vaikka kerroin, että Suomessa ei ole tapana antaa kesä- ja joululomaksi läksyä, opettaja totesi että nyt ollaankin Japanissa! Sellaista käsitettä kuin loma ilman työntekoa tai ohjelmaa ei tunneta. Tekemisestä ei siis tule olemaan puutetta... Läksyjen lisäksi minun täytyy hoitaa paikallinen ajokortti-asia kuntoon, ja vuodenvaihteeseen saakka seurakunnan toiminnassa riittää säestettäviä tilaisuuksia. Huomenna harjoittelemme HAT-Koben kirkon joulujuhlassa esitettävää joulukuvaelmaa, ja illalla vietetään Nishinomiyan alueen yhteistä "kurisumasu"-festivaalia, joka toivottavasti kokoaa satoja kristittyjä juhlimaan yhdessä Vapahtajan syntymää!
Ohessa vielä muutama valokuva tämän päivän koulun juhlasta:
Koulun opiskeluryhmät sekä opettajat esiintyivät vuorollaan, meidän ryhmämme lauloi japaniksi ja englanniksi "Juhlimaan tulkaa" -laulun kolmiäänisesti.Kakunkoristelukisan tuotokset. Japanilainen joulukakku on mansikkakku, täällä mansikoiden sesonkiaika on talvella! "Oishisoo desu nee" eli eikö näytäkin herkulliselta!
Olen vähitellen purkanut Suomesta tuomani joulukoristelaatikon sisältöä ja koristanut kotia kotoisilla väreillä ja koristeilla. Joululauluja kuuntelen päivittäin nettiradiosta sekä CD-levyiltä. Sain joulupaketit lähetettyä Suomeen, ja olen iloinnut kovasti saamistani pikku-paketeista ja joulukorteista. Suloinen joulunodotus jatkukoon!
"Nyt loistaa kolmas kynttilä niin kirkas, kutsuva. Oi, kohta meille kuningas jo syntyy tallissa."
"Nyt loistaa kolmas kynttilä niin kirkas, kutsuva. Oi, kohta meille kuningas jo syntyy tallissa."