Varma kevään merkki on, kun luumupuu aloittaa kukintansa. Viime keväänä erehdyin luulemaan luumupuuta kirsikkapuuksi, mutta sakuroiden aika on vasta lähempänä huhtikuuta ja kestää vain reilun viikon verran. Luumupuu sen sijaan kukkii lähes kuukauden päivät. Viikonloppuna epätavallinen lämpöaalto helli Japania. Lauantaina päivälämpötila ylitti parhaimmillaan +20 astetta ja ihmisiä näkyi ulkona T-paidassa. Nyt on kuitenkin talvi jälleen kiristänyt otettaan: aamulla lämpötila oli lähellä nollaa, Rokko-vuoren huipulla näkyi lunta, ja alempanakin taivaalta satoi päivän mittaan pieniä lumihiutaleita. Auringonpaisteesta saa kuitenkin nauttia lähes päivittäin ja se on ihana asia!Postilaatikossa odotti koulusta palattuani odotettu lehti. Tilasin itseäni ilahduttaakseni kotimaisen viikkolehden, ja tänään sain vihdoin ensimmäisen lehden luettavakseni. Käperryin heti sitä sänkyyn selailemaan.
Viime viikolla vihittiin käyttöön Aotanin uusi, ennen joulua valmistunut kirkkorakennus. Juhlajumalanpalveluksessa oli läsnä yli 300 henkeä yhdessä kiittämässä vuosikymmenten suunnittelu-, rukous- ja rahankeruutyön hedelmästä. Ilo kauniista ja tilavasta kirkosta loisti kaikkien läsnäolleiden kasvoilta ja tuli esiin monissa puheissa. Tässä muutama kuva:
Puhujapöydän Suomen ja Norjan liput muistuttivat lähetysten yhteistyöstä Länsi-Japanin ev.lut. kirkon kanssa.Nyt iloisin mielin läksyjen kimppuun!


