tiistai 10. helmikuuta 2009

Lämmityksestä

Japanin kesä on kuuma ja kostea, talvi kylmä. Talot on rakennettu kesää ajatellen kevytrakenteisiksi ja helposti tuuletettaviksi. Talvella kylmyys tunkee väkisin sisälle. Mutta vähälläpä pääsee nykyisin, kun useimmissa asunnoissa on lämmittimet/viilentimet vuodenaikojen lämpötilanvaihteluita helpottamaan. Toista oli "ennenvanhaan", kun ainoa lämmönlähde talossa oli keskellä huonetta sijainnut avoin tulisija tai "kotatsu" eli lämpöpöytä. Näin kertoi minulle vapaaehtoinen opettaja, jonka kanssa kävimme eilen toisen keskustelutunnin.

Kotatsu on suosittu edelleen. Matalan pöydän kansilevyn alla on lämmitin, ja kun pöytä vielä peitetään paksulla peitolla (kuten kuvassa), sen ääressä istuessa jalat ja puoli vartaloa pysyvät suloisen lämpiminä. Minun olohuoneen pöytäni on vanha kotatsu, josta tosin lämmityslaite ja peitto puuttuvat tätä nykyä. Korvaan ne sähkömatolla. :)

Keskuslämmityksen puuttuessa jokaisessa huoneessa on oma lämmönlähteensä, joka huoneessa oleskeltaessa napsautetaan päälle. Lämmityskulujen rajaamiseksi vain se huone, jossa kulloinkin oleskellaan, pidetään lämpimänä muiden huoneiden ollessa "sisäviileätilaa". Olohuoneessa ja makuuhuoneessa minulla on katon rajaan asennettu ilmapumppulaite, joka kesällä toimii viilentimenä ja talvella lämmittimenä. Sen haitta talvikäytössä on, että lämmin ilma jää huoneen yläosaan ja jalat palelevat. Puutteen voi korvata villasukilla (joita täytyy olla jalassa ainakin kahdet) ja sisätossuilla. :)

Keittiössä minulla on kerosiinilla toimiva tehokas lämmitin, "stoobu". Sen kun napsauttaa päälle, huone on viidessä minuutissa lämmin. Kerosiinia täytyy kuitenkin säännöllisin väliajoin ostaa, ja tähän saakka olen ollut autollisten kollegoideni avun varassa kanistereiden täyttämiseksi. Tänään kuitenkin satuin olemaan oikeaan aikaan kotona. Nimittäin: ulkoa alkoi kuulua iloista, autonkaiuttimesta kuuluvaa, nauhalta tulevaa lastenlaulua. Kerosiinia myyvä auto tiedotti näin tulostaan! Nappasin kanisterin ja hiukan rahaa mukaan, ja menin ulos kadun varteen odottamaan säiliöautoa. Sain kanisterin täyttettyä kotiovellani, kätevää!