lauantai 14. maaliskuuta 2009

Valkoinen päivä

Lauantaiaamu on valjennut Nishinomiyassa sateisen harmaana. Koko eilisen päivän satoi, enkä siksi viitsinyt käydä ulkona lainkaan lukuunottamatta roskapussin vientiä ulos kadulla sijaitsevaan keräyspisteeseen (josta roska-auto noukkii tavallisen keittiöjätteen roskat aina tiistai- ja perjantaiaamuisin) ja postilaatikolla käyntiä.

Koulun ollessa kevättauolla olen jaksanut tarttua kotitöihin ja käynyt läpi kaappeihin ja laatikoihin kertynyttä tavaraa. Näkisittepä millaisen määrän vuoden aikana kaappiin kertyneitä pahvikasseja heitin pois! Täällä siis ruokakauppoja lukuunottamatta ostokset pakataan pahvikasseihin, joita naiset kantavat sirosti käsivarrella. Shoppailupäivän päätteeksi kasseja on yleensä useita ja mieluiten merkki-sellaisia. Itselleni kertyneet kassit olivat osittain lahjakasseja, joten mikään ylenmääräinen shoppailija en tunnusta olevani. :)

Olen myös kuurannut kotia hieman perusteellisemmin vastaanottaakseni ensi viikolla vieraikseni saapuvat perheenjäseneni. On ihanaa saada heidät tutustumaan elämääni täällä Japanissa. Emme ole nähneet yli vuoteen! Olen myös jaksanut tarttua englanninkieliseen kirjaan "The unseen face of Japan" joka ikäänkuin jatkoksi Ariki-sensein luennolle valottaa lisää japanilaisten uskonnollisia tapoja ja uskomuksia.

Tänään on Japanissa "waito day" eli valkoinen päivä jatkoksi kuukauden takaiselle ystävänpäivälle. Tänään niiden miesten, jotka ystävänpäivänä saivat naisilta suklaata, on annettava suklainen tai muu herkkulahja heitä muistaneille naisille. Japanissa lahjakulttuuri on suuressa roolissa, eikä sellaista asiaa kuin "ilmainen lahja" ole olemassakaan. Jos saat naapuriltasi lahjan, sinun on annettava hänelle lähes samanarvoinen vastalahja. Toisin on laita "taivaallisessa vaihtokaupassa": meillä ei ole annettavana Jeesukselle kuin oma syntimme ja likamme, mutta niiden vastineeksi hän antaa meille täydellisen pyhyytensä ja puhtautensa. Autuas vaihtokauppa!

Huomenna Nishinomiyan kirkolla saarnaa veteraanilähetti Mailis Janatuinen, joka kymmenen vuoden tauon jälkeen on saapunut pariksi kuukaudeksi Japaniin opettamaan ja saarnaamaan. Odotan innolla hänen tapaamistaan.

Siunattua viikonloppua!