lauantai 16. toukokuuta 2009

Koulu suljettu ensi viikon!

Sain puhelinsoiton kielikoulun rehtorilta: sikainfluenssaa on löydetty kolmelta Kobessa asuvalta lukiolaiselta. Jo aiemmin viime viikolla influenssa todettiin neljällä ulkomailta palaavalla japanilaisella, jotka eristettiin välittömästi, ja samalla lennolla olleet matkustajat joutuivat tarkkailuun. Uudet sairastuneet eivät ole matkustaneet ulkomailla, vaan he ovat saaneet tartunnan muuta kautta. Tartunnan leviämisen estämiseksi päiväkodit ja koulut ovat koko ensi viikon suljettu ja kaikki suuret yleisötapahtumat perutaan. Mm. huomiseksi suunniteltu Kobe-matsuri (karnevaalijuhla) on peruttu. Huominen jumalanpalvelus ja sitä edeltävä lastenkokous kuitenkin pidetään suunnitellusti. Katsotaan tuleeko ketään paikalle.

Syytä paniikkiin ei ole. Kädet on hyvä pestä usein ja huolellisesti, ja nielun voi kurlata suolaliuoksella. Monet käyttävät ulkona liikkuessa ohuita, paperisia maskeja, mutta itse en aio sellaista pitää. Joidenkin tutkimusten mukaan maskin käyttö jopa lisää sairastumisriskiä, kun kuumassa ja kostessa ilmassa pöpöt pääsevät maskin alla muhimaan.

Istanbulissa oli aikoinaan siellä työskennellessäni koulu suljettu viikon verran runsaan lumentulon vuoksi. Nyt on lumiloman sijasta viikon influenssaloma. Opiskelen siis ensi viikon kotona. Kanjeissa, sanastossa ja kieliopissa riittää kyllä kerrattavaa, joten ajankäyttöongelmia ei ole!

Herran haltuun!

---------------------------------------------
Jatkoa edelliseen maanantaina 18.5.

Kävin kahdessa kodin lähellä sijaitsevassa pikkumarketissa. Molemmista paperiset hengityssuojaimet (maskit) olivat loppuneet. Maskeja käyttäviä ihmisiä näkyi paljon, mutta myös ilman hengityssuojainta liikkuvia. Paniikkia ei ole havaittavissa.

Sairastuneiden lukumäärä kasvaa päivittäin. Tautitapauksia on löytynyt Hyogon läänin (jossa Kobe ja Nishinomiya sijaitsevat) lisäksi myös Osakan alueelta, jossa kouluja on myös suljettu täksi viikoksi. Osa yrityksistäkin on antanut työntekijöilleen luvan jäädä kotiin tai ainakin välttää työmatkoilla ns. ruuhkajunia, joissa ihmiset ovat kuin "sillit purkissa". Tällä hetkellä virallinen sairastuneiden lukumäärä on 92 henkilöä, mutta todellisen luvun epäillään olevan jo reilusti toista sataa. Suurin osa sairastuneista on teini-ikäisiä nuoria.

Maailmanlaajuisesti uutta influenssaa on esiintynyt 41 maassa. Sairastuneita on 8801 henkeä ja kuolleita 75, joista suurin osa Mexikossa.

Isän taskuun, Pojan laskuun!

Loppukevennykseksi: tämä villisika on autuaan tietämätön maailmalla leviävästä H1N1-influenssasta, se köllötteli päiväunilla Rokko-vuorella sijaitsevassa eläinpuistossa (kuva viikontakaiselta retkeltä).