lauantai 9. toukokuuta 2009

Päivä vuorella

Vuoret - niitä riittää maassa, jonka pinta-alasta 75 prosenttia on vuoristoa. Pohjanmaan lakeuksilla kasvaneena en väsy katselemaan vuoria: yleensä ihailen niitä aina matkustaessani junalla Kobeen, junarata kun kulkee vuorten ja meren välissä. Vaikka olen asunut Japanissa yli vuoden, yhden käden sormilla on laskettavissa ne kerrat, jolloin olen tehnyt retken vuorelle. Ja retkellä tarkoitan sitä, että olen apostolinkyydillä kiivennyt ylös vuorelle. Tänään oli sellaisen retken vuoro.

Jo sää antoi retkelle mainion lähtökohdan: muutaman harmaan sadepäivän jälkeen aurinko paistoi pilvettömältä taivaalta ja lämpötila kolkutteli hellerajaa. Yhdessä Marikan ja Kaisan kanssa lähdimme erään Rokko-vuoriston huipuista, Maya-sanin eli Mt. Mayan (690m) valloitukseen. Saimme turisti-infosta kartan ja ohjeet kiipeilyreitille pääsemiseksi, mutta silti jouduimme bussista noustuamme kysymään neuvoa. Ja japanilaisethan auttavat auliisti, jopa vievät "kädestä pitäen" oikeaan paikkaan, kuten jo aiemmin olen saanut huomata. Tänäänkin ystävällinen vanhempi rouva käveli palan matkaa seurassamme saattaakseen meidät reitin alkupäähän.


Polku mutkitteli metsän keskellä rinnettä ylöspäin joenvartta seuraten. Matkalla ohitimme useamman buddhalais- ja shintotemppelin. Ylittäessämme pientä puusiltaa, näin ensimmäisen käärmeeni täällä Japanissa. Se oli luikerrellut sillalle lekottelemaan auringossa, mutta mateli piiloon meidän tieltämme. Matkanteko oli hikistä ja raskasta puuhaa. Loppupäässä kapusimme satoja portaita, kunnes vihdoin reilun puolentoista tunnin kiipeämisen jälkeen pääsimme huipulle. Näkymä alas Kobeen oli upea ja vaivännäön väärti!

Hetken maisemia ihailtuamme pidimme monen muun retkeilijän tavoin lounastauon. Useimmat näyttivät tosin saavuttaneen huipun köysiradalla tai autolla, sillä polulla vastaamme tuli vain kymmenkunta retkeilijää - ja hekin kaikki matkasivat alaspäin.

Lounaan virkistäminä päätimme lähteä tutkimaan lähiympäristöä. Bussi kuljetti meidät neljän kilometrin päässä sijaitsevalla niittyalueelle, jolla käyskenteli vapaina lampaita. Myös lehmiä, vuohia, hevosia, villisikoja ja kaneja oli alueella ihmisten ilona.



Paluumatkan teimme jalkaisin, joten kävelemistä kertyi päivän aikana melkoinen määrä! Alas vuorelta matkasimme kuitenkin köysiradalla ja "cablecarilla" (mikä se mahtaa olla suomeksi?).

Vaikka jalkoja pakotti, olimme kaikki iloisia onnistuneesta retkestä. Kaiken kaikkiaan takanani on levollinen ja virkistävä lomaviikko. Maanantaina on hyvä palata kieliopintojen pariin.

Postilaatikossa odotti kortti Vimpelin lähetysystäviltä, suurkiitos! Huomenna säestän jälleen HAT-Koben jumalanpalveluksessa, ja iltapäivällä menen Nishinomiyan kirkolle kuuntelemaan äitienpäiväkonserttia. Rukoillaan, että väkeä tulisi niin jumalanpalvelukseen kuin konserttiinkin. Lämpimät onnittelut kaikille äideille!