lauantai 13. kesäkuuta 2009

Rakas Taivaan Isä!

Tiedät, että juuri nyt on vähän vaikeaa. Näet kaikki huolenaiheet, pettymykset ja surun, joita kannan mielessäni.

Halusitko ihan varmasti lähettää minut Japaniin, eihän siinä vain tapahtunut jokin virhe..? Mutta ethän sinä tee virheitä! Juuri nyt tunnen kuitenkin itseni niin epäkelvoksi Sinun valtakuntasi lähettilääksi. Miten voisin toimia todistajanasi jos en jaksa kohdata ihmisiä? Ja jos en jaksa kohdata ihmisiä niin mitä oikein teen täällä?

Japanin kieli tuntuu niin kovin vaikealta puhua. Jokaisen lauseen muodostaminen vaatii paljon pinnistelyä ja voimavaroja, enkä siltikään kykene ilmaisemaan itseäni haluamallani tavalla. Tiedän kyllä, että uuden kielen omaksuminen vie aikaa ja että jokaisessa työssä on oppirahat maksettava - muistan vielä hyvin miten raskailta ensimmäiset vuodet opettajan työssä tuntuivat. Ja niistäkin selvisin sekä monesta muusta vaikeasta tilanteesta, Sinun avullasi. Tiedän, että autat minut yli tästäkin vaiheesta.

Sinun läsnäoloosi ja huolenpitoosi voin luottaa jokaisena elämäni päivänä. Mutta tiedät senkin, että ihminen tarvitsee toisia ihmisiä. Oletko ihan varma että olen riittävän vahva elääkseni yksin? Joskus kaipaan olkapäätä johon nojata, kumppania jonka kanssa jakaa arjen ja työn ilot sekä surut. Tiedän kyllä, että annat puolison ajallaan, jos se on sinun tahtosi. Mutta odottavan aika on pitkä - Sinulle tuhat vuotta on kuin yksi päivä, mutta ihmisen aikakäsitys tuntuu olevan toisin päin...

Tiedät senkin miten raskasta on olla erossa läheisistä. Isäni täytti juuri vuosia, ja olisin mielelläni ollut läsnä juomassa kakkukahveja. Täälläkin olet onneksi ympäröinyt minut ihanilla ihmisillä. Kun on palan matkaa kulkenut yhdessä, tuntuu raskaalta, kun tiet erkanevat. Tiedät, että mielelläni jäisin vanhaan, mutta onneksi Sinä annat rohkeuden ja voiman jatkaa eteenpäin.

Juuri nyt itsetuntoni on hiukan alamaissa, en tunne olevani hyvä tai hyödyksi oikein missään tai tarpeellinen kenellekään. Mutta Sinun käsissäsi voi hyödytön savikin saada uuden muodon ja käyttötarkoituksen.

Kiitos kun kuuntelit!