Jätin työn kesken ja piipahdin kampaajalla siistimässä hiukseni. Jutustelu oli takkuista, annoin kampaajan kysymyksiin lyhyitä vastauksia osaamatta johdatella keskustelua eteenpäin. Olen käynyt samalla kampaajalla jo kahdesti aiemmin, ja vaikka edellisiin kertoihin verrattuna kielitaitoa on kertynyt hiukan lisää, keskustelu oli - jos mahdollista - entistä kehnompaa. Turhautti ja masensi.
Kotiin palattua kyyneleet työntyivät esiin merkiksi siitä, että paineet ovat juuri nyt korkealla. Olen odottanut innolla kielikoulun päättymistä ja uuden vaiheen alkamista. Ja nyt, kun hetki on käsillä, ajatus seurakuntatyön aloittamisesta nykyisellä kielitaidolla hirvittää. Vaikka kielen opiskelu on ollut raskasta, se oli silti melko "huoletonta" kun sai keskittyä vain opiskelemiseen. Nyt joudun enenevässä määrin olemaan aktiivinen aloitteentekijä ja lähestymään ihmisiä. Sen tehdessäni joudun ylittämään kaksinkertaisen kynnyksen, voittamaan oman luontaisen ujouteni ja vieraalla kielellä toimimisen. Ne hetket, kun kynnys ylittyy, ovat huikaisevan hienoja ja rohkaisevia, mutta jatkuva itsensä voittaminen väsyttää. Ja välillä simpukka napsahtaa kiinni.
Sunnuntaina on siis työhönsiunaamiseni jumalanpalveluksen yhteydessä. Seremonia vaikuttaa hieman samantapaiselta kuin lähettien siunaaminen työhön Suomessa ennen työalalle lähtöä, tosin täällä kaikki tapahtuu japanin kielellä. Ennen siunaamista pidän todistuspuheen. Kun kielikoulun joulujuhlassa pidin edellisen puheeni, jännitti niin, että pyörrytti. Rukoustuki tulee siis tarpeeseen, ja olen syvästi kiitollinen Suomesta ja ystäviltä saamastani tuesta ja jokaisesta esirukoilijasta. Teitä tarvitaan!
Tämän päivän vetiseen (itkuiseen) tunnelmaan sopii hyvin muutama valokuva sateisen harmaasta Okayamasta, jossa kävin tervehtimässä norjalaista lähettiystävääni. Hän on myös aloittamassa työtä paikallisessa seurakunnassa ja kamppailee pitkälti samojen asioiden kanssa kuin minäkin. Ja varmasti monet ennen meitä.
Okayaman kirkko, jonka pastorina toimii koko yhteistyökirkkomme Länsi-Japanin ev.lut. kirkon presidentti Tsukuda-sensei.
Kanaali Kurashikin kaupungissa, Okayaman kupeessa.
Svela-san ja minä maailman taideaarteita sisälleen kätkevän Ohara-museon edessä.
Okayaman linna, väritykseltään musta.
Yksi Japanin kolmesta kuuluisasta japanilaisesta puutarhasta, Korakuen.
Paviljonki puutarhassa, erikoisuutena rakennuksen läpi virtaava puro. Sateisessa puistossa ei ollut tungosta, mutta muutama muukin ihminen sentään meidän lisäksemme. :)
Iloinen yllätys oli, että puutarhassa järjestettiin vanhan, Kiinasta peräisin olevan pelin opetustuokio. Ensin opettajan johdolla opeteltiin viuhkan heittotekniikka...
...ja sen jälkeen pelattiin virallinen peli. Aina, kun viuhkaa heittämällä onnistui pudottamaan keskellä olevan puuesineen, sai pisteitä.