Kohtaamisia

Minulla oli ilo ja kunnia saada kylään Pirttilän-kotiini mentorini Pepi-sensei (tai japanilaisittain Shiibonen-sensei), joka on itse ollut kolmen työkauden ajan Japanissa lähetystyöntekijänä. Pepi kertoi omista, niin hyvistä kuin huonoista, kokemuksistaan työalalta. Rohkaisevalta tuntuu, että Pepin sydän halajaisi edelleen työhön Japaniin. Terveydellisistä syistä paluu ei kuitenkaan ole mahdollista. Pepin työsarka on tällä hetkellä Oulussa, jossa hän koordinoi kristillistä lapsi- ja nuorisotyötä. Olen iloinen ja kiitollinen siitä, että hän haluaa auttaa minua keltanokka-untuvikkoa elämän ja työnsyrjään kiinni tulevalla työalalla. Olen kiitollinen muidenkin - läheisten, ystävien, tuttujen ja lähettäjien - tuesta ja muistamisesta!

Eilen ajelin Tampereelle (ja sieltä edelleen Vaasaan) ihastelemaan Istanbulin aikaisen kämppikseni Jennyn ja hänen melko tuoreen Jukka-aviomiehensä (häät olivat toukokuussa) kotia yhdessä toisen Istanbul-kämppikseni, Hannan, kanssa. Istanbulissa ollessamme jaoimme siis asunnon ja koimme monta ikimuistoista hetkeä yhdessä! Yhteys välillämme on säilynyt niin, että ainakin kerran vuodessa kokoonnumme yhteen vaihtamaan kuulumisia. Istanbulin arjessa jaoimme toistemme ilot ja surut, unelmat ja haaveet. Jenny haaveili aviomiehestä, Hanna opettajaopinnoista, ja minä mietin olisiko minusta lähetystyöntekijäksi pitkäaikaiseen työhön... Ne kaikki hauraat toiveet ovat nyt täyttyneet! Me kaikki kolme olemme Suomeen paluumme jälkeen käyneet Turkissa ja seuraamme edelleen, mitä siellä asuvien ystävien ja työntekijöiden elämässä tapahtuu. Eilispäivältä kantautui iloinen uutinen: jumalanpalveluksen yhteydessä oli kastettu Vapaa-niminen (nimi suomennettuna) nuori mies. Maassa, jossa kristityksi tunnustautuminen tietää hyljeksintää ja jopa fyysistä uhkaa, se todella tuntuu pieneltä ihmeeltä! Vapaankin morsian hylkäsi hänet saatuaan tietää kasteesta. Saamme sulkea Vapaan ja paikalliset kristityt rukouksiimme!

Olen nyt vanhempieni luona Vaasassa, josta keskiviikkona lähden heidän ja bussilastillisen ruotsinkielisiä eläkeläisiä seurassa ruskamatkalle Äkäslompoloon, Lappiin. Tiiviiden opiskeluviikkojen jälkeen pieni katko arkeen on paikallaan. Toivon saavani hyviä valokuvia suomalaisesta ruskasta Japanissakin näytettäväksi.

Ruska alkaa vähitellen värittää puiden lehtiä Vaasankin korkeudella, ja viimeiset kurkiparvet lensivät aamulla talon yli (vanhempani asuvat lähellä Söderfjärdenin suosittua kurkien levähdyspaikkaa). Sateen tauottua hetkeksi uskaltauduin hakemaan postin postilaatikolta. Navakka tuuli ajaa pilviä pikavauhtia eteenpäin ja puiden latvat taipuvat tuulessa uhkaavasti, illaksi on Merenkurkkuun annettu jopa myrskyvaroitus (tuulta 21 m/s). Se taitaa kuitenkin olla vielä pientä verrattuna taifuuniin..? Saa nähdä miltä Japanissa tuntuu, kun sellainen pyyhkäisee ylitse...

Isän taskuun, Pojan laskuun!