Äkäslompolossa

Yli 12-tuntinen paluumatka bussissa Äkäslompolosta on ohi. Otin matkalle tietokoneen mukaan, mutta nettiin sitä ei saanut kytkettyä, joten joillekin lupailtu raportointi matkalta ei onnistunut. Kirjoitin kuitenkin lyhyen matkapäiväkirjan muistiin tietokoneelleni, ja liitän sen tähän muutaman valokuvan kanssa.

Huomenna ajelen takaisin Ryttylään, olo on samanaikaisesti väsynyt ja virkistynyt! Borta bra, men hemma bäst!

Torstai 20.9.07 Ensimmäinen varsinainen retkipäivä on kääntynyt iltaan. Kymmentuntisen bussimatkan jälkeen saavuimme Raitismajalle kello 2 yöllä. Pitkä matka sujui kahdella pysähdyksellä yllättävän kivuttomasti, sain luettua ”Culture shock Japan” – kirjaa (jonka lähetyskurssin linjavastaava Tarja löysi divarista Lontoosta) aimo annoksen eteenpäin, ja loppumatkan torkuin tyhjenevää niskatyynyä vasten. Lyhyeksi jääneen yöunen ja aamupalan jälkeen ajoimme toisella puolella Äkäslompoloa sijaitsevalle hevostallille, jonne olimme äitini kanssa varanneet ratsastusvuoron. Nuorempana ratsastin säännöllisesti viitisen vuotta, mutta edellisestä ratsastuskerrasta oli vierähtänyt aikaa jo vuosia! Äitini innostui issikoista eli islanninhevosista ratsastettuaan niillä muutama vuosi sitten Islannissa. Itse odotin issikoilla ratsastamista ja niiden erikoista askellajia, tölttiä, myös innokkaasti.

Sain ratsukseni huomionkipeän ja virkeän ”blondin” Skoppen (nimi tarkoittaa ”pompotella”) ja äitini sai luotettavan herrasmiehen Drengurin (”poika”). Lyhyiden ohjeiden jälkeen nousimme ratsaille ja muutaman pihassa suoritetun ”koekierroksen” jälkeen suuntasimme maastoon. Olin helpottunut siitä, miten luontevalta ratsastaminen tuntui vuosien jälkeenkin. Ilmeisesti taito on kuin polkupyörällä ajaminen: kun sen kerran oppii, sen taitaa myöhemminkin. Syksyinen luonto näyttäytyi auringonpaisteessa kauneimmillaan. Hiljaisen metsän keskellä ylös ja alas kiemurtelevaa polkua seuratessa (hevosen tehdessä suurimman työn ja minun vain myötäillessä sen liikkeitä) mieli lepäsi, ja nautin parituntisen ratsailla vietetyn retken joka hetkestä! Odotettu töltti (islanninhevosen erityinen askellaji, joka on tavallista ravia tasaisempaa) osoittautui hauskaksi, vaikka Skoppen meno olikin välillä hieman pompottelevaa nimensä mukaisesti. Jäin kerrasta koukkuun, ja haluan ehdottomasti ratsastaa issikoilla uudemmankin kerran. Jos joku eksyy Äkäslompoloon ja haluaa kokeilla, tarkempaa tietoa löytyy nettisivuilta http://www.lapinvaellushevoset.fi/evoset.fi Suosittelen!

Ratsastusretken jälkeen palasimme Raitismajalle vaihtamaan vaatteita ja syömään retkieväät. Sen jälkeen suuntasimme vielä kävelyretkelle lähiympäristöön. Väkeä oli liikkeellä yllättävän paljon ihastelemassa komeaa ruskaa.

Nyt olo on saunan ja iltaruoan jälkeen raukea, taidan vetäytyä tänään aikaisin yöpuulle kuromaan umpeen edellisyönä syntynyttä univajetta. Tosin illalla takkahuoneessa olisi tarjolla suomenruotsalaiseen tapaan hilpeää iltaohjelmaa (mm. samban merkeissä), mutta taidan jättää väliin väsymykseen vedoten…

Perjantai 21.9.07 Toinen päivä valkeni harmaana ja sateisena. Näkyvyys oli huono, Ylläksen huippu peittyi sankkaan pilvikerrokseen. Päivästä tulisi siis shoppailu- ja lepopäivä! Bussi kuljetti meidät ensin Metsähallituksen näköalapaikalle ja sieltä alas kylään kaupoille. Luin paikallisesta Kuukkeli-tiedotuslehdestä, että kolarilainen yritys Wood Jewels on perustanut liikkeen Äkäslompoloon, ja mainostaa vievänsä tuotteita aina Japaniin saakka. Liikkeessä täytyi siis käydä kysymässä, mitkä tuotteet japanilaisia erityisesti kiinnostavat vinkiksi tuliaishankintoihin. Japanihan on lahjakulttuurin luvattu maa, joten pikku tuliaisia ja kiitoslahjoja on hyvä varata matkaan. Kaikki pieni ja erityisesti eläinaiheet kuulemma menevät kaupaksi Japanissa, joten ostin kaksi puista avaimenperää (hirvi ja kettu) tuliaisiksi varastoon. Iltapäivä ja ilta kuluivat tietokoneen ääressä uutta ystäväkirjettä väsäten, jonka sainkin melkein valmiiksi.

Lauantai 22.9.07 Viimeinen retkipäivä. Bussi kuljetti meidät ensin vanhalle myllylle ja sieltä Äkäskero-tunturin juurelle, jota hyväkuntoisimmat (minä mukaan luettuna!) lähtivät kapuamaan ylöspäin. Hiki tuli noustessa, mutta huipulla puhaltanut tuuli (sanonta ”huipulla tuulee” pitää siis todellakin paikkansa!) kuivatti hien nopeasti, ja eteen avautuvat tunturimaisemat olivat totisesti vaivan väärti! Myös toiveeni saada kuvia poroista toteutui, sillä tunturin huipulla nelisti vastaan pieni porolauma. Laskeutuminen paikoitellen jyrkkää tunturin rinnettä oli nousua hankalampaa ja tuntui reisissä. Alas kuitenkin päästiin turvallisesti, ja noin kolmen tunnin patikkaretkestä jäi hyvä mieli. Ehkä Japanissakin uskaltaudun Fuji-vuoren valloitukseen..? Huomenna aamusta lähdemme paluumatkalle, Vaasassa ollaan illansuussa, ja maanantaina jatkan Ryttylään. Mukava ja virkistävä reissu!