keskiviikko 21. marraskuuta 2007

Tervetuloa Japaniin, sormenjäljet ja kasvokuva, kiitos!

Sain matkasihteeriltä mielenkiintoista tietoa, joka koskettaa minuakin: eilisestä lähtien kaikki Japaniin pyrkivät ulkomaan elävät joutuvat maahan saapuessaan antamaan viranomaisille sormenjälkensä sekä kuvauttamaan kasvokuvansa. Jos tähän ei suostu, maahan pääsy evätään ja matkailija käännytetään takaisin!

Japani on siis Yhdysvaltojen vanavedessä päättänyt tiukentaa turvatoimia ja ryhtyä keräämään matkustavaisilta biotunnisteita. Enpä ole vielä päässyt/joutunut ikuistamaan sormenjälkiäni, joten tulee sekin ihme koettua. Uudet turvatoimet saattavat alkuvaiheessa jonkun verran hidastaa maahantulotarkastuksia, joten jonoihin kannattaa varautua. Täytyy kuitenkin toivoa, että minun saapuessani maahan helmikuussa, toimintamenettelyt ovat jo nopeutuneet. Mielenkiintoista!

Perjantaina tapaan aluekoordinaattori Tapanin, jonka kanssa neuvottelen työsopimuksesta. Selvää on jo kuitenkin, että ensimmäinen työkauteni tulee olemaan neljän vuoden mittainen. Ensimmäiset kaksi vuotta käyn kielikoulua, ja sen jälkeen otan opitun kielitaidon käyttöön ja aloitan varsinaisen työn jonkin paikallisen seurakunnan palveluksessa (tarkka sijoituspaikka neuvotellaan kielikoulun loppuvaiheessa). Senkin olen jo päättänyt, että ensi kesän vietän Japanissa. Haluan testata, miten selviydyn maan kuumankosteasta kesästä! Seuraavina vuosina onkin sitten todennäköistä, että muuttolinnun tavoin lennähdän kesiksi Suomeen.

Marraskuu maata näyttää, sanotaan. Saavu valo, joka kaamoksen poistaa! Valon juhlaa kohden onneksi matkataan, ja olenkin hieman etuajassa itseäni piristääkseni alkanut viritellä jouluvaloja kotiin. Lämpöä ja valoa alati pimeneviin syyspäiviin!