sunnuntai 9. marraskuuta 2008

Sunnuntaikuulumisia

Hrrr...ulkona on lämpöasteita enää 15, ja sisällä vain muutama aste enemmän. Tuntuupa vilpoiselta, ei kai talvi jo nyt ala?! Keskuslämmityksen puuttuessa talot ovat talvisaikaan sisältäkin viileitä, ja lämmittimiä käytetään säästellen vain siinä huoneessa, jossa kulloinkin oleskellaan. Kehon lämmön ylläpitämiseksi tarvitaan useampi vaatekerros, nytkin ylläni on aluspaidan lisäksi kaksi paitaa! Lisämukavuutta arjen askareisiin tuovat lämmitettävä WC-istuin sekä sähköhuopa, jonka napsautan päälle nojatuoliin istuessani. Nojatuolista on tullut uusin kanjien opiskelupaikkani, jossa kulutan noin tunnin joka päivä kirjainmerkkejä mieleenpainaen.

Tänään osallistuin jumalanpalvelukseen Nishinomiyan kirkolla, paikalla oli matti-myöhäiset mukaanluettuna 15 aikuista ja 4 lasta. Pitkästä aikaa jumalanpalveluksessa oli myös pyhäkoulu, kun lasten englanninkerholaisia äiteineen oli kutsuttuina mukana jumalanpalveluksessa. Pyhäkoulun piti eräs paikallisista vastuunkantajista, joka oli itse piirtänyt upeat raamatunkertomukseen liittyvät kuvataulut. Paikalle oli saapunut myös nuorehko nainen, joka internetin välityksellä oli löytänyt kirkon yhteystiedot. On aina sykähdyttävää, kun uusia ihmisiä saapuu kirkkoon. Rukoillaan, että vierailu ei jäisi vain yhteen kertaan, vaan että tuloksena voisi olla pysyvä seurakuntayhteys ja Jumalan perheväkeen liittyminen kasteen kautta.

Kirkkokahveilla maisteltiin mm. Hiroshiman tuliaisiani. Annoin pienen tuliaisen myös seurakuntalaiselle, joka on paljon huomioinut minua, mm. kirjoittanut muutaman kerran synnintunnustuksen hiraganoilla, jotta pystyisin sen muiden mukana lukemaan. Lahjojen antaminen on japanilaisille tärkeä yhteenkuuluvuuden osoitus. Japanin työn haasteista saa lisää tietoa SLEY:n tuottaman Lähetyskipinä-ohjelman jaksosta, jonka voi katsoa täältä.

Tänään vietetään Suomessa isänpäivää. Lämpimät onnittelut kaikille isille ja erityisesti omalle rakkaalle Rainer-isälle eli papalle!

Näin komea ruusu löytyi Nunobikin yrttitarhasta Rokko-vuorelta vielä lokakuun lopussa.