sunnuntai 16. marraskuuta 2008

Viikonlopun jälkimainingeissa uuteen viikkoon

Vietin perjantaina mukavan iltapäivän Ikea:ssa yhdessä kahden opiskelutoverini ja opettajan kanssa. Söimme yhdessä lounasta (lohta ja lihapullia, nam!), ja kiersimme näyttely- ja ostostilat läpi. Jotain pientä tarttui jokaiselle mukaan, ja opettajamme sanoi oppineensa paljon uutta Skandinaviasta. Olimme yhtä mieltä siitä, että meidän täytyy useammin tavata koulun jälkeen!

Lauantaina vietin rauhallisen kotipäivän. Olen jo aikaa sitten todennut, että jaksaakseni tarvitsen yhden päivän viikossa, jolloin ei tarvitse "tälläytyä" eikä lähteä ihmisten ilmoille muuta kuin ulkoillakseen. Nautin siitä, että saan rauhassa tehdä kotitöitä, lukea ja levätä.

Tänään sunnuntaina olin säestysvastuussa muutama kuukausi sitten käynnistetyllä HAT-Koben kirkolla. Jumalanpalvelukseen osallistui 12 henkilöä, joista kolme oli ei-kristittyä. Pysyvää kokoontumistilaa ei ole vielä löytynyt, vaan kokoontumisia jatketaan nykyisessä tilassa, kunnes uusi tila löytyy. Siinä edelleen tärkeä rukousaihe! Sain kotiinviemisiksi pinon joululaulunuotteja. Joulujumalanpalveluksessa 21.12., jonka säestän, esitetään musiikilla höystetty joulukuvaelma, jonka säestämiseen myös toivotaan apuani.

Ensi viikolla vietetään suomalaisten luterilaisten lähettien yhteistä työyhteisöseminaaria Koben vuorilla sijaitsevassa "onnellisten kylässä". Toivotaan ja rukoillaan, että seminaari voisi olla yhteiseksi rakennukseksi ja virkistykseksi kaikille läheteille.

Siunausta uuteen viikkoon!