perjantai 23. tammikuuta 2009

Tervetuloa viikonloppu!

Perjantai-ilta, viikon paras hetki! Viikon opinnot on takana, illalla ei ole pakko tehdä seuraavan päivän läksyjä - ja se on juhlaa! Läksyjen tekemiseen kuluu päivässä vähintään pari tuntia, ajasta suurin osa kuluu kanjien opiskeluun. Japanin kielen keskitason opintojen myötä sanamerkkien opiskelu on tehostunut. Nykyisin meillä on kanji-testejä melko tiuhaan tahtiin, tälläkin viikolla kolme. Testit painottuvat onneksi pääosin lukutavan hallintaan, ei niinkään kirjoittamiseen. Opiskeltuja sanamerkkejä on tähän mennessä takana 369, 2000 kanjin rajapyykkiin, joka vaaditaan sanomalehden lukemiseen, on siis jäljellä 1631 sanamerkkiä. Urakka tuntuu joskus (lue: usein) mahdottomalta! On silti ilo huomata, että merkkien maailma esim. ulkona liikkuessa alkaa vähitellen avautua, riemu jokaisesta sanamerkistä jonka osaan lukea, on suuri!

Läksyjenteon ohessa olen kuluvan viikon aikana kirjoittanut lähettäviä tahoja varten vuosiraportin ensimmäisen Japanin vuoteni tapahtumista. Paljon on ehtinyt tapahtua lyhyessä ajassa! Olen kiitollinen kuluneesta vuodesta, Taivaallisen Isämme huolenpidosta, lähettäjien tuesta, ja jokaisesta saamastani viestistä, kortista, kirjeestä ja paketista! Tänne kauas ne tuovat rakkaita kotimaan tuulahduksia. Paljon vietän aikaa myös tietokoneen ääressä, uutisia lukien, viestejä ja raportteja kirjoittaen. Seuraavaksi täytyisi alkaa näpytellä uutta ystäväkirjettä.

Viime sunnuntaina osallistuin Rokko-saaren seurakunnan jumalanpalvelukseen. Jumalanpalvelukseen osallistui myös ensikertalainen, nuori kiinalainen nainen, jonka kanssa kävimme syvällisen keskustelun uskonasioista kirkon jälkeisellä lounaalla. Kiitos, jos muistatte rukouksin naista, jolle Raamatun asiat ovat täysin uusia, ja hänen etsintäänsä. Rukoillaan että Pyhä Henki saisi kirkastaa hänelle Jeesuksen merkityksen.

Jumalanpalvelus Rokko-saaren luterilaisessa kirkossa. Kirkossa oli paikallisen mittapuun mukaan paljon väkeä, yli 40 osallistujaa.

Monen japanilaisen kohdalla etsintä kestää vuosia, mutta sitä suurempi on ilo, kun pitkä etsintä lopulta johtaa uskon lahjan vastaanottamiseen. Nishinomiyassa on muutamia kuukausia osallistunut jumalanpalveluksiin toinen nuori nainen, joka hiljattain osti itselleen ensimmäisen Raamatun ja iloitsi siitä suunnattomasti!

Sunnuntaina iltapäivällä kodissani kokoontuu suomalaisten Raamattupiiri. Huomenna täytyy siis siivota ja leipoa. :)

Hyvää viikonloppua!