Taas on yksi viikko vierähtänyt. Elämä soljuu kielenopiskelijan arkisissa uomissa. Perjantaina hyvästelimme jälleen yhden opiskelijan ryhmästämme. Ihmisiä tulee ja menee, muutoksen ja luopumisen kanssa on vain opeteltava elämään.
Huomaan kirjoitustahtini harventuneen. Vaikka päässäni risteileekin paljon ajatuksia ja asioita joista voisi kirjoittaa, en enää jaksa samaan tapaan kuin aiemmin kaikesta kirjoittaa. Olen siirtynyt tietokoneen äärestä enemmän TV-ruudun ääreen. Aiemmin katsoin netin välitykselle suomalaisia TV-ohjelmia, mutta nyt olen tavasta luopunut lähestulkoon kokonaan, suomenkieliset uutiset saatan vielä silloin tällöin katsoa netti-TV:stä. Teen kanji-läksyt olohuoneessa sähkömaton päällä lämmöstä nautiskellen ja samalla paikallisia TV-ohjelmia toisella korvalla kuunnellen, kielenopiskelua sekin. :) TV:stä tulee vain vähän englanninkielisiä ohjelmia, joskus onnistun löytämään elokuvan, jota ei ole dubattu japaniksi.
Muutaman päivän päästä, tarkalleen ottaen 2. helmikuuta tulee vuosi täyteen täällä Japanissa. Kokonainen vuosi! Se on pisin aika, jonka olen yhtäjaksoisesti ulkomailla viettänyt. Odotan jo ensi kesää, jolloin pääsen käymään Suomessa tapaamassa läheisiä ja ystäviä. Välillä koti-ikävä nostattaa kyyneliä silmäkulmaan, mutta pahin ikävä onneksi hellittää muutamassa päivässä. Hiukan lievitystä saan, kun läheisiäni on tulossa maaliskuussa käymään luonani. Toivottavasti Finnairin lentäjien lakko ei sotke suunnitelmia!
Olen nyt puolivälissä kieliopintoja. Vuoden päästä pitäisi jo aloittaa seurakuntatyö, ja se antaa kummasti lisäpotkua opiskeluun. Vielä nyt kielitaitoni on niin turhauttavan vajaa! Saadakseni lisäharjoitusta ja parantaakseni keskustelutaitojani aloitan ensi viikolla koulussa viikoittaisen keskustelutunnin vapaaehtoisen avustajan kanssa. Jospa se löyhdyttäisi kielenkantimiani ja antaisi rohkeutta puhumiseen!
"Hiipuu jo tuli, liekit nujertaa maa, vain Isä toivomme palamaan saa. Lämpöä anna soihtuun valaisevaan, Isä jää meitä rakastamaan."
