Kävellessäni tänään kielikoulun jälkeen kotia kohden ilman täytti mieto kostean mullan tuoksu - kevään tuoksu! Sakura-puiden kukintaa saadaan odotella vielä huhtikuun alkuun kylmän talven viivästyttämänä, mutta luumupuut kukkivat jo kauniisti. Huomiseksi on luvattu sadetta, jota kostea ilma ja alhaalla roikkuvat pilvet lupailevatkin. Pääsen onneksi Kivirantojen autokyydissä kouluun viimeistä kertaa ennen kolmen viikon mittaista taukoa. Tauko koulusta ei tarkoita kuitenkaan lomaa kieliopinnoista, vaan tavoitteeni on omatoimisesti kerrata ja syventää tunnilla opittua sanastoa ja kielioppia ja varmentaa kana-merkkien osaaminen. Huhtikuussa, kun tunnit jatkuvat, edetään jo haastaviin kanji-sanamerkkeihin! Opettajamme kehui tänään vuolaasti minua ja Jorunnia "ahkeriksi oppilaiksi". Paljon olenkin ehtinyt oppia vajaassa 6 viikossa! Nyt tarvitsen vain rohkeutta opitun käyttämiseen...
Talvi on onneksi ohi. Päivisin asunnossa tarkenee jo ilman lämmitystä ja ulkona ilman pipoa ja hanskoja. Ilman lämpeneminen on pakottanut minut vaateostoksille täydentämään pientä matkalaukkuun mahtuvaa valikoimaani keväisemmillä vaatteilla (ja totta puhuakseni 6 viikon jälkeen samat harvat vaatekappaleet alkavat jo tympäistä). Hartaista toiveista ja rukouksista huolimatta sain nimittäin jälleen huonoja uutisia rahdistani: laiva muutti reittiään ja on parhaillaan Koreassa, jossa Japaniin matkaavat tavarat lastataan uudelleen, mikä tietää entuudestaan venyneeseen aikatauluun lisäviivästystä. Saarijärven Paavoa lainaten: "koettelee mutt' ei hylkää Herra!". Jaksan uskoa, että joku kaunis päivä tavarat ovat vihdoin kotonani, Jumalan aikataulun mukaisesti juuri oikealla hetkellä. Onneksi täältä kuitenkin saa kaikkea. Ennen kaikkea harmittaa se, että rahdissa ovat kaikki nuottini, joita olisin tarvinnut suomalaista pääsiäisjumalanpalvelusta varten, jonka musiikista olen luvannut huolehtia yhdessä Huovisten kanssa.
Muutama päivä sitten pieni asuntoni täyttyi lähettikollegoista ja heidän lapsistaan, yhteensä koolla oli 22 henkeä! Mahtoivat naapurit ihmetellä suurta suomalaisjoukkoa... Jukka-pastori suoritti kodin siunaamisen, ja sen jälkeen oli kahvikupin ääressä mukava vaihtaa kuulumisia ja lasten nauttia toistensa leikkiseurasta. Harvinaista herkkua täällä, varsinkin niille läheteille, jotka asuvat kauempana. Muutaman viikon päästä kokoonnumme uudelleen Hiruzeniin suomalaisten retriittiin, jonne myös työalavierailulle Suomesta tulevat Keijo Rainerma ja Tapani Kaitainen osallistuvat. Rainermista saan myös ensimmäiset yövieraani, sillä majoitan heidät asuntooni kolmeksi päiväksi.
Tiina kävi luonani kahvilla hakemassa muutaman tuliaisen Suomeen vietäväksi - Tiina nimittäin tulee käväisemään lomalla Suomessa. Koti-ikävä on toistaiseksi jättänyt minut rauhaan, mutta olisihan se mukava tavata omat läheisensä ja ystävänsä kasvoista kasvoihin!
Rakkaita terveisiä koti-Suomeen! Olisi mukava kuulla mitä itse kunkin kevääseen, opiskeluihin, töihin, perheelle ja kesäsuunnitelmiin kuuluu!
