Koekaniinina

Sain toissapäivänä puhelun kielikoulun johtavalta opettajalta. Hetken kykenin jopa keskustelemaan japaniksi, ja ymmärsin, että opettaja toivoi minun käyvän koululla. "Dooshite?" eli "miksi?" kysymyksen selventämiseen oli kieli kuitenkin vaihdettava englanniksi. Olin ymmärtävinäni, että apuani tarvittiin jonkin kielenopiskeluun liittyvän tutkimuksen tekemiseen. Ihan varma en ollut siitä, mistä oikein oli kyse, sillä sensein englannin kielen taito jätti varaa arvailulle. En voinut kieltäytyä kutsusta - niin lomalla kuin olinkin - sillä japanilainen ei koskaan sano toiselle suoraan "ei". Toisaalta japanilainen "kyllä" saattaa tarkoittaa samaa kuin "ei". Minä taas suomalaisena haluan pitää sen minkä lupaan. Ankeasta sadesäästä huolimatta päätin siis nähdä sen vaivan, että tein ylimääräisen matkan koululle. Ajattelin, että tunnin reipas kävely, joka koulumatkaan kuluu (ja junassa toinen tunti), ei kuitenkaan mene hukkaan. :)

Koululla selvisi, että kyse oli todellakin uuden japanin kielen oppimateriaalin testauksesta. Sain kunnian ainoana kouluni edustajana (valinnan perusteita en tiedä) vastailla tehtäväkorttien kysymyksiin, mikä sujui onneksi melko hyvin. Testattavana ei ollut minun kielitaitoni, vaan korttien ohjeet ja kysymykset. Oli kiinnostavaa huomata, että suomalaisen ja japanilaisen kulttuurin välinen ero tuli esiin muutamassa kysymyksessä. Esitin nimittäin samat kysymykset japanilaiselle haastattelijalleni. Kun kysyin häneltä "riiteletkö koskaan aviomiehesi/tyttäresi kanssa?" sain molempiin vaihtoehtoihin täysin kieltävän vastauksen. Itse taas myönsin "joskus/harvoin" riiteleväni äitini/siskoni kanssa. Japanissa kielteisten tunteiden tukahduttaminen ja kätkeminen on tärkeää. Omia ja varsinkaan vastapuolen "kasvoja" ei saa menettää. Uskoisin, että pinnan alla olemme kuitenkin samanlaisia raadollisia ihmisiä, eikä kielteisten asioiden ilmaisun tukahduttaminen tuo ongelmiin ratkaisua - päinvastoin. On vain ajan kysymys, milloin asiat räjähtävät silmille. Siksi kai Japanissa ongelmat ihmissuhteissa ovat suuri haaste kirkonkin piirissä.

Paikallinen junakorttini, jonka kuva-aiheen voi itse valita rajatusta valikoimasta. Pääsiäistunnelmissa valitsin itselleni kanin.

Eilen sain yllätysvieraita parvekkeeni alle. Suomesta työalavierailulle saapuneet Rainermat ja Tapani Kaitainen olivat lähteneet Vänskien opastamana iltakävelylle omien sanojensa mukaan "katsomaan päänähtävyyttä". Olin melkoisen yllättynyt avatessani parvekkeen oven ja nähdessäni tutut vieraat Suomesta. Serenadia en sentään saanut, mutta hauska yllätys kuitenkin! Tapanin mukana sain myös pääsiäisterveisiä Suomesta (suurkiitos Valkamat ja Siparit!) eli suklaamunia ja suomi-kahvia. Ne tuovat hiukan lohtua rahtini viipyessä matkalla.

Pääsiäisen läheisyyttä tuskin huomaa täällä, kun ympäristö ei tue sitä millään tavoin. Hiljaisen viikon päivät ovat tavallisia arkipäiviä japanilaisille, vaikka niin kai Suomessakin useimmille - tosin Suomessa on mahdollisuus käydä kirkossa hiljentymässä. Kaipaisin erityisesti mahdollisuutta käydä kiirastorstaina ehtoollisella. Viikonloppuna vietämme suomen- ja japaninkieliset pääsiäisjumalanpalvelukset. Olen iloinnut lahjaksi saamani rairuohon itämisestä ja kasvusta - taidan saada siitä ihan kunnon ruohotupsun viikonlopuksi! Vielä yksi pikkuasia, joka ilahdutti: tein toissapäivänä elämäni ensimmäisen makaronilaatikon! Hieman vetistä ja mautonta siitä tuli, mutta ketsupilla höystettynä se maistuu suussani aivan kelvolliselta. Vuoallisesta riittäisi syötävää useammallekin ruokailijalle, joten tämän viikon ruokalistaani kuuluu: makaronilaatikkoa, makaronilaatikkoa, makaronilaatikkoa...

Huomenna teen Kivirantojen kanssa retken Osakaan ja Umedaan (yksi kuuluisimpia Osakan kaupunginosia). Toiveenani on löytää sieltä elektroninen sanakirja. Nyt uhmaan sadetta toistamiseen ja lähden ruokakauppaan, ja sieltä palattuani keitän suomi-kahvit!

Näin arkisin terveisin täältä Hiljaisen viikon tunnelmia!