lauantai 28. kesäkuuta 2008

Ilonpisaroita

Ulkona sataa hiljalleen, sadekausi kun on. Ilma on lämmin ja kostea, "mushiatsui" kuten paikalliset kutsuvat. Ostin sadan jenin kaupasta ulkolämpömittarin, ja asensin sen keittiön ikkunaan. Mittari näytti +26 astetta pilvisenä päivänä vielä iltaseitsemältä! En ole silti tuskastunut, kummasti sitä on oppinut sietämään tai hyväksymään pakon edessä kuumankostean kesäsään. Olen uteliaana tarkkaillut paikallisia, sietävätkö he kuumuutta paremmin kuin Pohjolan viileyteen tottuneet..? Samalla tavalla näyttävät hikoilevan. :) Monet miehet kulkevat ulkona pyyhe kaulan ympärillä roikkuen, siihen on kätevä pyyhkiä kasvoilta noruvat hikipisarat. Junissa ja kaupoissa on onneksi tehokkaat tuuletus- ja viilennyslaitteet, niissä saattaa jopa palella T-paidassa.

Jokin on muuttunut. En tiedä, onko muutos vielä pysyvä, mutta olen asiasta kiitollinen. Muutosta on vaikea kuvailla, jotenkin vain tunnen olevani enemmän "sinut" ympäristön ja itseni kanssa. Ulkona liikkuessa olen edelleen ulkomaalainen, mutta kuitenkin osa tätä kaikkea.

Ihmettelen voimaa, joka on annettu kielenopiskeluun. Jostain on löytynyt uutta puhtia vielä loman edelläkin paneutua läksyihin. Testi taitaa sittenkin olla hyvä kannustin... ;) Perjantaisin meillä on miesopettaja, Fukui-sensei. Kaikki opettajamme ovat hyviä, mutta Fukui-senseillä on taito hauskuuttaa meitä samalla kun opiskelemme tosissamme. Olen kiitollinen mukavasta ryhmästämme, joka on kutistunut viiden oppilaan kokoiseksi.

Perjantaina koulun jälkeen tapasin entisen kuorokaverini Eevan ja hänen Miikka-aviomiehensä, jotka ovat käymässä Japanissa. Eevan kanssa lauloimme aikoinaan Tulus-kuorossa Jyväskylässä. Oli mukava tavata vuosien jälkeen ja vaihtaa ajatuksia kahvikupposen äärellä. Sain myös suomi-tuliaisina ruisleipää ja lakritsaa (kiitos Helena!), joista iloitsin kovasti.

Tänään kävimme Tiinan kanssa shoppailemassa ja syömässä sushia pitkästä aikaa. Oli mukavaa!

"Plim, plim, plom. Muru hyppii lätäkössä. Sataa, Muru vain nauraa." Siinä katkelma vanhasta lastenkirjasta, joka kuvastaa hyvin tämänhetkisiä olotilaani. :) Kiitosmielellä!